Kanada-malja koki kovia Kärppien juhlissa: kuva kertoo paljon

Jääkiekon Suomen mestaruutta symbolisoiva Kanada-malja on kokenut kovia Oulun Kärppien mestaruusjuhlissa. Kärpät on juhlinut mestaruuttaan vappuna Oulun torilla jopa 12 000 ihmisen edessä.

Juhlissa ovat mukana Kärppien miesten ja naisten joukkueet. Molemmat voittivat jääkiekon tämänvuotisen Suomen mestaruuden. Juhlissa otetuissa kuvissa näkyy, että jääkiekon miesten Suomen mestaruudesta jaettava Kanada-malja on saanut otsaansa lommon ja on juhlinnan tuoksinnassa päätynyt muutenkin vinksalleen.

Kanadansuomalaiset lahjoittivat Kanada-maljan Suomen jääkiekkoliitolle kiertäväksi palkinnoksi Suomen parhaalle jääkiekkojoukkueelle vuonna 1950.

Alkuperäisessä pokaalissa oli vain sen yläosa, malja ja puualusta. Kun SM-liiga perustettiin 1975, haluttiin maljaan liittää myös voittajajoukkueen pelaajien nimet. Siihen saakka laitettiin vain laatta, jossa oli voittajajoukkueen nimi ja vuosiluku.

Ensimmäinen lisäkerros pokaaliin kiinnitettiin ennen kauden 1976‒77 päätösjuhlia. Nyt sitä on jouduttu korottamaan pariin kertaan, että nimet on saatu mahtumaan. Toisen lisäkerroksen vuoro tuli kaudella 2003‒04.

Malja painaa noin 17 kiloa ja siitä on kaksi versiota. Aito malja tulee kuvioihin siinä vaiheessa, kun joku joukkue sen voittaa. Se annetaan voittajille jäälle. Tämän jälkeen identtinen kopio annetaan Suomen mestareiden haltuun vuoden ajaksi.

Aitoa maljaa säilytetään vuoden ympäri Tampereella Jääkiekkomuseossa.

Lähde: Suomen Lions-liitto ry