Kapanen teki KalPan kentällisiin hienosäätöä: illalla jaossa tärkeät pisteet

Liigan tiukassa keskikastissa pudotuspelipaikoista taisteleva KalPa aloittaa kolmen pelin viikkonsa kahdella kotiottelulla, kun tiistaina Kuopioon saapuu Ässät Porista ja torstaina HPK Hämeenlinnasta. Tärkeä peliviikko päättyy lauantaina JYPin vieraana Jyväskylässä.

Yhden ottelun kuopiolaisia enemmän pelannut Ässät on jäänyt KalPasta vain kolme pistettä ja kuuluu näin Sami Kapasen suojattien päävastustajiin. HPK puolestaan on ensimmäinen joukkue pudotuspeliviivan alapuolella ja 12 pisteen päässä kuopiolaisista.

Kun 69 pisteessä olevalla KalPalla on jäljellä runkosarjaa 14 ottelua, on mikä tahansa runkosarjasijoitus teoriassa edelleen mahdollinen. Liigaa johtava Kärpät (102) on kuitenkin käytännössä saavuttamattomissa. Muilta osin sijoitus voi muuttua vielä reilustikin, jos loppukausi tuo tullessaan voitto- tai tappioputken, sillä tarjolla on maksimissaan 42 pistettä.

Itsenäisyyspäivän aattoon saakka kestäneen marraskuun hurmoksen jälkeen KalPalla on ollut tuloksellisesti haastavampaa. Ennen itsenäisyyspäivää KalPa voitti 12 ottelustaan 11 ja rohmusi 32 pistettä. Sen jälkeen 16 edellisestä ottelustaan KalPa on voittanut vain seitsemän ja kerännyt 21 pistettä.

Jos KalPa säilyttää viime aikojen pistetahtinsa, se selviytyy niukasti pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Marraskuun huippuvetoon palatessaan kuopiolaiset puolestaan nousevat selvästi kuuden sakkiin. Panoksia siis riittää.

KalPan sairastuvalla on joukkueen sisäisen maalipörssin johtaja Alexander Ruuttu. Päävalmentaja Sami Kapanen kertoi lauantaisen Jukurit-ottelun jälkeen, että 14 maalia tehneen laitahyökkääjän pitäisi olla pelikunnossa lähipäivinä.

Kapanen on muokannut KalPan kentällisiä viime viikonlopusta. Tiistaina Jerry D'Amigo siirtyy Tommi Jokisen ja Eetu Luostarisen vierelle ykköseen. Frank Gymer puolestaan menee Sami Mutasen ja Ville-Vesa Vainiolan mukaan nelosketjuun. Janne Tavi siirtyy nelosesta Joni Ikosen ja Kai Kantolan kumppaniksi kolmoskenttään.

Maalilla aloittaa Niko Hovinen.

KalPan kentälliset otteluun Ässiä vastaan:

1. kenttä:

Tommi Jokinen – Eetu Luostarinen – Jerry D'Amigo; Juuso Riikola – Santeri Lukka

2. kenttä:

Alexandre Texier – Balazs Sebok – Mikko Nuutinen; Ryan Wilson – Mathew Maione

3. kenttä:

Janne Tavi – Joni Ikonen – Kai Kantola; Mikael Seppälä – Otto Leskinen

4. kenttä:

Sami Mutanen – Ville-Vesa Vainiola – Frank Gymer; Konsta Mäkinen

Maalissa Niko Hovinen, varalla Denis Godla.

 

KalPa–Ässät Niiralan Montussa tänään kello 18.30.