Kari Heikkilä ja Raimo Helminen saivat potkut KHL:ssä

Jääkiekon KHL:ssä pelaava Riian Dinamo on ollut suomalaisille tällä kaudella kova paikka.

Hyökkääjä Ville Leino sai latvialaisseurasta lähtöpassit joulukuussa. Torstaina Dinamo ilmoitti antaneensa potkut päävalmentajalleen Kari Heikkilälle ja kakkosvalmentajalleen Raimo Helmiselle.

Latvialaisseura kertoi potkuista kotisivuillaan, niiden syynä on tyytymättömyys joukkueen esityksiin.

Dinamo on pelannut vaisun kauden. Se on kerännyt 44 ottelusta vain 54 pistettä, ja pudotuspelipaikka on tällä hetkellä kaukana. Keskiviikkona joukkue hävisi kotonaan Medvescak Zagrebille 2–5.

Heikkilä oli Dinamon päävalmentaja kauden alusta saakka, ja Helminen tuli kakkosvalmentajaksi syksyllä. Latvialaisseura kertoi kotisivuillaan, että valmennusvastuun ottaa seuran GM Normunds Sejejs.

Helmiselle potkut ovat tällä kaudella jo toiset KHL:ssä. Ennen Dinamoon siirtymistä hän oli kakkosvalmentajana Barys Astanassa, mutta myös sieltä tuli lähtö.

Suomalaisia päävalmentajia on KHL:ssä enää yksi: Jokereita luotsaava Erkka Westerlund.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.