MTV: Taksikuski ei vienyt miestä terveyskeskukseen, mikä pelasti miehen hengen

Taksikuskin päätös pelasti miehen hengen Kuopiossa viime perjantaina, kertoo MTV.

89-vuotias mies oli saanut saanut sydäninfarktin, jonka takia hänelle oli tilattu taksi terveyskeskukseen. Taksikuski oli kuitenkin tajunnut tilanteen vakavuuden ja kyydinnyt miehen Kuopion yliopiolliseen sairaalaan, jossa hänet leikattiin.

Miehen Lappeenrannassa asuva poika Sami Kontto kertoo MTV:n nettisivuilla kuulleensa miehen leikanneelta kirurgilta, että taksikuskin ripeä toiminta pelasti hänen isänsä hengen.

Poika etsi taksikuskia Facebookin kautta ja löysikin hänet.

– Laitoin itsekin juuri äsken taksikuskille viestiä, jossa kiittelin häntä hienosta toiminnasta. Ajattelin, että pitää soittaa hänelle. Meinasin ehdottaa, jos torstaina menen Kuopioon, niin pitää viedä kalakukko miehelle tai käydä vaikkapa moikkaamassa isää hänen kanssaan, Kontto kertoo.

Hänen isänsä on edelleen sairaalassa, mutta tilanne on vakaa ja paranemaan päin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.