Noora Räty aikoo onnistua Kiekko-Vantaan paidassa

Jääkiekkomaalivahti Noora Räty, 24, pääsi julkaisemaan mieluisan uutisen. Räty kertoi Ylen Urheiluviikonlopussa, että on tehnyt sopimuksen ensi Mestis-kaudesta Kiekko-Vantaan kanssa.

- Tavoitteeni on ylittää itseni ja näyttää, että naiset voivat pärjätä Mestiksessä. Pyrin antamaan lepoa ykkösvahdille ja ottamaan joukkueen kanssa voitot kotiin niistä peleistä, joissa pelaan, Räty kommentoi tavoitteitaan.

- Kova luotto omiin taitoihini on, mutta vaikea sanoa ennen kuin on kokeillut. Se on kuitenkin ihan eri maailma.

Rätyä pidetään yleisesti maailman parhaana naismaalivahtina. Hän harjoitteli Kiekko-Vantaan mukana ennen olympialaisia.

Ensi kaudella Rädystä tulee toinen Mestiksessä pelannut naisjääkiekkoilija, jos hän saa peliaikaa. Kanadalainen Hayley Wickenheiser pelasi kymmenen ottelua Kirkkonummen Salamien riveissä kaudella 2003-04.

Maajoukkueurallaan Räty, 24, on voittanut olympiapronssia ja kolme MM-pronssia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.