Kumman ottaisit, Laineen vai Puljujärven? - Nuorten ennakkoluulottomuus lupaa hyvää Suomi-kiekolle

Nuori Leijona vuosimallia 2016 on iloinen, ennakkoluuloton ja rohkea.

Leimallista Suomen otteissa läpi jääkiekon nuorten MM-kotikisojen oli sitkeys ja sitoutuneisuus. Joukkue nousi useaan kertaan tappioasemasta voittoon. Henkinen kantti oli kovaa luokkaa.

Usea pelaaja kehui turnauksen edetessä joukkueen yhteishenkeä. Hyvä henki heijastui kaukalossa, sillä myös parhaat yksilöt kiekkoilivat yhtenäisesti koko joukkueen hyväksi.

Usko omaan tekemiseen oli kova. Puolustaja Niko Mikkola ilmoitti ykskantaan välierän jälkeen, että kultaa otetaan. Takavuosina tämä olisi tulkittu suomalaispelaajalta ylimielisyydeksi, mutta Mikkolan suusta se kuulosti terveeltä itsevarmuudelta.

Nykynuorilla ei tunnu olevan menneisyyden painolastia – ahdistus ei hiivi mieleen, vaikka vastustaja tekisikin tiukassa paikassa johtomaalin.

Suomi-kiekossa on ollut ongelmana, että pelaajia on yritetty tunkea liian hanakasti samaan muottiin joukkueen edun nimissä. Esimerkiksi Patrik Laine on nuorimies, joka tarvitsee elintilaa. Valmentajan on osattava käsitellä tämän tyyppisiä persoonia ja löytää heille oikea rooli joukkueessa. Tällä tavalla myös pelaajat ”ostavat” valmentajan sanoman. Jukka Jalonen onnistui tässä.

 

Tarjolla täsmäase ja pistelinko

Varatako Laine vai Jesse Puljujärvi? Siinä kysymys, jota pohditaan monessa NHL-seurassa.

Laineen laukaus on yksi kiekkomaailman puheenaiheista, ja Pohjois-Amerikassa rakastetaan tällaista tarkka-ampujaa.

Puljujärvi on ehkä pelaajana kokonaisvaltaisempi kuin Laine, mutta hänellä ei toisaalta ole aivan samanveroista erikoisosaamista kuin Laineella.

Pelitaitojen lisäksi NHL-seuroissa punnitaan tarkasti pelaajien luonteenpiirteitä. Länsi-Tampereen sydämessä Tesoman lähiössä kasvanutta Lainetta on syytetty tuittuilusta ja itsekkyydestä. Nyt hänen kerrotaan kypsyneen viime aikoina valtavasti sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Kypsymisestä on puhunut myös Laine itse.

Puheita Laineen miehistymisestä tukevat esitykset MM-kisoissa. Laine kiekkoili joukkueelle.

Puljujärvi vaikuttaa luonnonlapselta, josta on vaikea olla pitämättä. Ongelmana voi nähdä sen, että hän sanoo elävänsä pelkkää jääkiekkoa. Hän ei kysyttäessä osannut mainita mitään vastapainoa harjoittelemiselle tai pelaamiselle. "Sehän tässä just on, kun ei ole kuin tämä kiekko. Lanttu menee jumiin, jos pelit eivät kulje”.

Superketjun keskushyökkääjä, NHL-seura Carolinaan varattu Sebastian Aho on kuin päivitetty versio miesten ja nuorten maailmanmestarista Niko Kapasesta. Aho on tunnettu paremmin laitahyökkääjänä, mutta monipuolisuutensa takia hänet voi laittaa melkein rooliin kuin rooliin. Myös Aho pelasi MM-jäillä tehokkaasti, mutta näki pelin kokonaisuutena paremmin kuin Laine tai Puljujärvi.

 

Miesten MM-kaukaloon?

Suomi-kiekon tulevaisuus on lupauksia herättävä, kun tuoreessa muistissa on vuoden 2014 nuorten maailmanmestaruus ja pelaajat kuten Rasmus Ristolainen ja Juuse Saros.

Kaikki Suomen nuorisotähdet eivät vielä A-maajoukkueeseen pääse, mutta esimerkiksi Laineen valitseminen keväällä järjestettäviin miesten MM-kisoihin ei ole täysin tuulesta temmattu ajatus. Luulisi päävalmentaja Kari Jalosella olevan käyttöä tällaiselle täsmäaseelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

"Tuosta kaukalosta emme poistu hopeat kaulassa"

Kultajuhlien käynnistäjä: KASPERI KAPANEN!