Perrinillä hurmiomainen paluu JYPiin

Eric Perrinin paluu Jyväskylään ja JYP:n hurrikaanipaitaan on saanut kaupungissa miltei naurettavan suuret mittasuhteet. Media ja fanit ovat ottaneet "Ekin" avosylin vastaan.

Vaikka Perrin sai ennen ottelua valtavan mediahuomion, varasti hän show'n keskiviikkona myös jäällä. Ensimmäinen ottelu SM-liigassa, kaksi tehtyä maalia, joista jälkimmäinen jatkoajalla. Parempaa paluuta tuskin olisi voinut odottaa kukaan.

- Juuri nyt olen henkisesti ja fyysisesti todella väsynyt. Pitkä lento takana eikä matkalaukuistakaan ole vielä tietoa, mutta silti olo on onnellinen, Perrin puhalsi pelin jälkeen.

Perrin sai jyväskyläläisyleisöltä lämpimän vastaanoton. Mies luisteli viimeisenä jäälle, ja iso "Welcome back Eric" -kyltti ja raikuvat huudot toivottivat miehen takaisin Jyväskylään. Fanien ele sulatti Perrinin sydämen.

- JYP-fanit osoittivat olevansa todella erikoislaatuisia. En olisi voinut kuvitella mitään tälläista. Pelasin täällä aikanaan vain yhden kauden, joten siihen nähden tämä tuntuu ihan uskomattoman hyvälle, Perrin kiitteli iloisena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.