SaiPa taistelee kotiedusta

Liigakauden suurimpana positiivisena yllättäjänä kehuttu SaiPa näytti Raumalla, että puheet joukkueen hiipumisesta kevään ratkaisuotteluiden kynnyksellä ovat ennenaikaisia. Raumalta haettu komea 5-2 voitto pitää lappeenrantalaiset vahvasti mukana taistelussa pudotuspelien kotiedusta.

- Meillä oli välillä vaikeuksia maalinteossa, mutta KalPaa vastaan vaihteeksi taas onnistuttiin. Nyt jatkettiin siitä, SaiPan valmentaja Pekka Tirkkonen tiivisti.

Lukko pääsi lähtemään ensimmäiselle tauolle maalin johdossa, mutta jatkossa onnistumisista vastasivat vieraat. Kolme maalia toisen erän puolivälissä neljän minuutin sisään käytännössä ratkaisi lopputuloksen.

- Meidän puolustuksemme ei ollut tarpeeksi tiivis. Kahdessa viimeisessä pelissä on mennyt omiin yhdeksän maalia, sillä ei pärjää, Lukon Risto Dufva myönsi.

SaiPan maaleista kaksi teki Patrick Davis. Maalin mieheen viimeistelivät Ville Hämäläinen, Markku Flinck ja David Spina. Lukon maalarit olivat vastaavasti haalariketjulaiset Filip Riska ja Juhani Jasu.