Selänne: Ihan kuin jostain sadusta

Jääkiekon nuorten MM-kisojen suojelija Teemu Selänne puki turnauksen kulun napakasti sanoihin matkallaan Suomen pukukoppiin. Selänteen ensimmäisiin onniteltaviin lukeutui takakäytävällä Jesse Puljujärvi parin muun pelaajan ohella.

– Hei, hienosti hoidettu! Huikeaa, ihan kuin jostain sadusta. Nauttikaa, Selänne kiitteli pelaajia leveän hymyn kera.

Suomi pelasi turnauksessa seitsemän ottelua ja nousi ahdingosta viittä vastustajaa vastaan. Venäjä johti finaalia kahdesti, 1–0 ja 2–1.

– Meillä oli kova usko loppuottelussa Venäjää vastaan, koska olemme joka pelissä tulleet takaa. Nyt auttoi, että saatiin kolmannen erän alkuun maali, kapteeni Mikko Rantanen taustoitti.

Pikkuleijonat nousi tappioasemasta voittoon kahdeksan kertaa turnauksen aikana. Slovakia johti Suomea 2–0, mutta taipui 3–8-häviöön. Tshekki johti kisäisäntiä 2–1 ja 4–3, mutta hävisi 4–5. Puolivälierässä Kanadaa vastaan Suomi oli takaa-ajajana 0–2 ja 2–3, mutta kiri 6–5-voittoon. Ruotsi puolestaan iski välierässä 1–0-maalin, mutta hävisi 1–2.

– Se oli meidän voima ja avain, että meillä oli niin paljon johtajia ja jätkiä, jotka uskoivat siihen (voittoon). Ihan mitä tahansa tapahtui, niin kukaan ei luovuttanut, maalivahti Kaapo Kähkönen puntaroi.

– Kaikki uskoivat, että me tulemme sieltä takaa joka kerta, Kähkönen kiteytti kultareseptin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

"Tuosta kaukalosta emme poistu hopeat kaulassa"