Sport niukasti KalPaa parempi

KalPan A-nuoret joutuivat nöyrtymään Vaasassa yhdellä maalilla. Sport lähetti KalPan tyhjin käsin kotimatkalle runsasmaalisesta kamppailusta.

- Menetimme kiekkoja ja annoimme liikaa paikkoja vastustajalle, KalPan päävalmentaja Tuomas Tuokkola harmitteli.

Ensimmäinen erä oli todellista maalijuhlaa. Molemmat joukkueet iskivät peräti kolme maalia kovavauhtisessa erässä.

- Meillä oli hyvä valmistautuminen ja lähtö peliin. Intensiteetti ja tekemisen meininki olivat kovia.

Kuopiolaisten laitahyökkääjä Timo Hiltunen aloitti maalinteon ajassa 1.46. Sportin Simon Suorauha pääsi heti perään kaventamaan, mutta hyvässä iskussa ollut Hiltunen siirsi illan toisellaan KalPan jälleen johtoon.

- Hiltunen teki todella hienot maalit.

Vaasalaisten Janne Iloviita ja Janne Pitkäjärvi veivät vielä kotijoukkueen 3-2- johtoasemaan maalirikkaassa ensimmäisessä erässä. Kilpipaitojen puolustaja Eppu Rissanen pääsi vielä tasoittamaan ottelun ennen eräsummerin sointia.

- Lipsuimme jatkossa pelisuunnitelmastamme. Tempo oli järjetön ja peli aaltoili päästä päähän.

KalPan Toni Kallela vei vielä toisen erän alkuun vieraat 4-3-johtoon. Kuopiolaisten huonoksi onneksi sen jälkeen kentällä juhli ainoastaan Sport. Sam Roos ja Jani Nylund iskivät maalit mieheen ja 5-4-voiton vaasalaisille.

- Tapeltiin ja taisteltiin lopussa. Meillä oli puoli minuuttia ennen kamppailun loppua hyvä paikka tasoittaa, mutta tällä kertaa ei uponnut, Tuokkola harmitteli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.