Tappara hyödynsi vähät maalipaikkansa

Tampereen Tappara osoitti, että alakynnessä oleva joukkue voi voittaa laatujoukkueen, jos se käyttää vähät maalintekopaikat hyväkseen. Tappara otti neljännen peräkkäisen kotivoiton jääkiekon SM-liigassa kaataessaan Kärpät 3-2. Tamperelaisten voittomaalin ampui toisen erän lopulla puolustaja Kalle Kaijomaa ylivoimalla.

- Vähän takamatkalle jouduttiin avauserässä. Tapparalla oli siinä kolme maalipaikkaa, joista se teki kaksi maalia, Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta arvioi.

Toisessa erässä Kärpät tasoitti 2-2:een, kun isäntien puolustaja Juha Leimulle teki karkean virheen omalla puolustusalueella. Kärppien kiri jäi kuitenkin kesken.

- Tappara sai siinä erän loppuun erän ainoasta paikastaan maalin, jota edelsi vähän kevyesti meille vihelletty jäähy (Michal Vondrka), Aravirta kuvaili ottelun ratkaisua.

Maanantaina Tapparaan liittynyt hyökkääjä Olli Palola ampui isäntien 1-0-osuman. Sen sijaan Tapparan toisen tulokkaan Tommi Kovasen puolustaminen oli koko illan epävarmaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.