Tapparan Nieminen kesytti Kärpät

Jääkiekon SM-liigan mestarisuosikkeihin lukeutuva Oulun Kärpät on aloittanut kauden ailahtelevasti ja hävinnyt kaikki pelaamansa neljä vieraskamppailua. Kärpät törmäsi tänään Tampereella Tapparan erinomaisesti torjuneeseen maalivahtiin Jani Niemiseen, kun kotijoukkue voitti maalein 3-1.

- Kun olisimme tehneet noista paikoista muutaman maalin, niin selkään taputtelijoita olisi riittänyt, Kärppien päävalmentaja Mikko Haapakoski päivitteli Niemisen huipputorjuntoja.

Kahden tappion jälkeen Tapparan maalille palannut Nieminen kesytti muun muassa avopaikkoihin päässeet Joonakset Donskoin ja Kemppaisen.

- Kaveri oli terävämpi ylivoimalla ja teki pari maalia. Meillä ylivoimapeli on koko syksyn takkuillut. Tänäänkin loimme kyllä paikkoja, mutta niitä pomppukiekkojen sisäänlyöjiä ei taaskaan löytynyt, kärppäluotsi arvioi.

Tapparan takalinjoilla esiintyi ensimmäistä kertaa tällä kaudella puolustaja Harri Ilvonen. Ilvonen oli toipunut hieman etuajassa viime huhtikuussa tehdystä olkapääleikkauksesta.

Kärppien maalilla pelasi ensimmäistä kertaa Tomi Karhunen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.