Tuukka Mäntylä siirtyy KHL:ään

Jääkiekon SM-liigassa pelaavan Tapparan puolustaja Tuukka Mäntylä siirtyy loppukaudeksi Venäjän KHL-liigaan. Mäntylä siirtyy uuteen joukkueeseensa alkuviikosta.

Mäntylä, 30, teki huhtikuussa 2009 pitkän, vuoteen 2019 asti ulottuvan sopimuksen Tapparan kanssa. Pesti sallii puolustajan kuitenkin pelaavan kymmenvuotisen sopimuksensa aikana kolmella kaudella ulkomailla.

Tällä kaudella Mäntylä on pelannut SM-liigassa 12 ottelua, joissa hän on tehnyt neljä maalia ja antanut seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Hän oli ennen tämän päivän pelejä puolustajien pistepörssissä toisena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.