Ariel Ngueukam upotti Hongan

FC Lahti juhli jo kolmatta kolmen maalin iltaansa ja kolmatta voittoaan neljään viime otteluun kukistaessaan Hiihtostadionilla Hongan 3-2 (0-1).

Toisen kerran tällä kaudella tappiotilanteesta jalkapalloliigassa voittoon noussut lahtelaisjoukkue löysi uuden sankarin Joensuusta. Edellispelissä yhden maalin esityksellä debytoinut kamerunilainen Ariel Ngueukam viimeisteli kahdesti kahden minuutin sisään.

”Tuco” Ngueukam nosti isännät tasalukemiin huimalla roikkuvedolla noin 35 metristä ja vei Lahden johtoon hetkeä myöhemmin Matti Klingan tarkan pistopallon jäljiltä.

- Viimeksi sain varoituksen, kun vedin paidan päältäni maalin jälkeen. Nyt piti juhlia rauhallisemmin, myhäili Jipossa ykkösessä 11 maalia 17 ottelussa alkukaudesta tehnyt Ngueukam.

Espoolaisten ilta oli nuorten maalintekijöiden. Hongan vei johtoon 19-vuotias Tim Väyrynen. Muodollisen lisäajan kavennuksen laukoi 18-vuotias Antti Mäkijärvi 92. minuutilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.