FC Lahti murjoi Vaasan Palloseuran

FC Lahti kukisti Vaasan Palloseuran 3-1 Hietalahdessa pelatussa jalkapalloliigan ottelussa. Kotijoukkue johti ottelua ensimmäisen puoliajan jälkeen, mutta vieraat ratkaisivat ottelun kolmella toisella puoliajan maalilla. Voiton ansiosta Lahti siirtyi sarjataulukossa kuudenneksi ohi VPS:n.

Vieraiden sankari oli kamerunilainen Ariel Ngueukam, joka teki kaksi maalia. Lisäksi hän antoi oivan syötön Rafaelin laukomaan kolmanteen maaliin. Erikoista ottelussa oli se, että lahtelaiset tekivät maalit jokaisesta kolmesta maalia kohti ammutusta laukauksesta.

- En nyt lähde kritisoimaan omiani ensimmäisen puoliajan esityksestä, vaan totean kotijoukkueen pelanneen hyvin ja hallinneen peliä. Toisella puoliajalla pystyimme kuitenkin ratkaisemaan ottelun ja teimme maalit niistä paikoista, jotka meille tarjottiin, totesi lahtelaisluotsi Tommi Kautonen.

VPS aloitti pirteästi ja hallitsi ensimmäistä puoliaikaa. Joukkue siirtyi johtoon jo 8. minuutilla Jesper Engströmin maalilla.

- Meidän puolustusta on kehuttu, mutta tänään se oli joukkueen heikoin osa, murisi VPS-valmentaja Olli Huttunen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.