Fifa kieltämässä MM-pelaajilta olympialaiset

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa harkitsee olympiajalkapallon ikärajojen poistamista, mutta haluaisi samalla kieltää MM-kisoissa esiintyneiden pelaajien pääsyn olympialaisiin. Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Jacques Rogge ilmaisi lauantaina närkästymisensä Fifaan, joka ensimmäisessä suunnitelmassaan halusi alentaa olympiafutiksen ikärajan 23:sta 21:een.

Fifan uutta ehdotusta käytettiin jo vuosien 1984 ja -88 olympialaisissa. Jalkapallon kattojärjestön puheenjohtaja Sepp Blatter kertoi, että hän ja varapuheenjohtaja sekä KOK:n jäsen Issa Hayatou ovat mukana työryhmässä, joka keskustelee uudesta suunnitelmasta.

- Kaikki voivat pelata, jolleivät he ole olleet MM-kisoissa. Silloin (1984 ja -88) se koski kaikkia muita paitsi Afrikkaa ja Aasiaa, mutta nyt sen olisi koskettava kaikkia, Blatter kertoi.

Rogge ja KOK eivät halua muutoksia olympiajalkapalloon. He ovat valmiita vastatoimiin, jos Fifa lähtee viemään muutoksia käytännön asteelle. Fifa taas on ollut huolissaan, että olympialaiset vähentävät MM-kisojen arvoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.