HJK haki pisteet hankalista oloista Maarianhaminasta

HJK otti toisen voittonsa alkaneella jalkapalloliigan kaudella, kun pisteet irtosivat varsin haastavissa oloissa Maarianhaminassa pelatussa ottelussa IFK Mariehamnilta Riku Riskin maalilla 1–0.

Nurmen eteen oli Maarianhaminassa tehty kaikki voitava, mutta myöhäinen kevät näkyi ja kenttä oli pehmeä ja epätasainen. Tämä löi myös selkeän leimansa ottelulle, jossa ei suuria hienouksia nähty, mutta sitäkin enemmän taistelua. Maalipaikat olivat suhteellisen vähissä, mutta HJK onnistui käyttämään yhden hyväkseen.

– Hallitsimme niukasti ensimmäistä puoliaikaa, HJK toista. Pelaajat tekivät sen mitä sovittiin, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. Pelillisesti tämä oli kuitenkin avausottelua parempaa, IFK-luotsi Peter Lundberg sanoi.

– Olimme hiukan parempia tai hiukan onnekkaampia. Voitto maistuu, mutta ei tällä kentällä kumpikaan pystynyt pelaamaan kunnolla, näki HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo.