HJK skandaalinkäryssä tasapeliin, TPS tappioon

Jalkapalloliigassa koettiin tänään dramatiikkaa varsinkin Valkeakoskella.

Sarjakärki HJK venytti tappiottoman putkensa jo kahdeksaan otteluun, mutta porua 2-2-tasapeli sarjajumbo Hakan vieraana herätti ja herättänee jatkossakin.

Avausjaksolla mainiosti pelannut Haka oli jo matkalla ensimmäiseen voittoonsa kahteen ja puoleen kuukauteen, kun Shane Robinson ja Kris Bright osuivat ensimmäisen 20 minuutin aikana. HJK tuli kuitenkin toisella puoliajalla vahvasti mukaan peliin, ja kavennuksen iski 57. minuutilla Juho Mäkelä.

Ainoa hämmentävä asia oli, että Mäkelän viimeistellessä kentällä oli kaksi palloa HJK:n sivurajaheittotilanteessa. Erotuomari Mikko Lehtola ei kuunnellut hakalaisten protesteja, ja vain kahdeksan minuuttia myöhemmin lukemat olivat tasan Valtteri Morenin puskettua uransa ensimmäisen liigamaalin.

Sarjanelonen IFK Mariehamn on saanut kahdesta viime pelistään vain pisteen, ja ero sarjakärkeen on nyt kuusi pistettä. Saarelaiset sinnittelivät hienosti kahden maalin takaa tasoihin JJK:n vieraana, mutta Eero Markkasen illan toinen osuma toi jyväskyläläisille 3-2-voiton.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.