Haka otti kauden avausvoittonsa

Valkeakosken Haka ja Pietarsaaren Jaro tarjosivat vappuaattona harvalukuiselle valkeakoskelaisyleisölle seitsemän maalia ja myös iloa, sillä Haka voitti ottelun 4-3 (2-1).

- Ensimmäinen jakso oli meiltä huono, pääsimme lähes ilmaiseksi 2-0-johtoon. Toinen jakso oli sitten hurlumheitä, paniikki oli lopussa lähellä omassa päässä. Kaikki eivät jaksaneet loppuun saakka, sanoi Hakan päävalmentaja Sami Ristilä.

Voitto oli Hakalle kauden ensimmäinen kahden tasapelin jälkeen. Toppari Kalle Parviainen teki kaksi maalia, koossa on jo kolme täysosumaa tällä kaudella.

- Toivottavasti en ole koko kautta joukkueen paras maalintekijä. Molemmat maalini olivat sovittuja kuvioita, Parviainen sanoi.

Jarolle tappio oli toinen peräkkäinen ja ensimmäinen, missä Alexei Eremenko Jr oli sivussa saatuaan edellisessä ottelussa punaisen kortin.

- Mikä tahansa joukkue kaipaisi Alexeita, jos tämä puuttuu. Mutta täytyy sopeutua, sanoi Jaron valmentaja Alexei Eremenko Sr.

Ottelun maaleista peräti kuusi tuli erikoistilanteista, vain Jaron Venance Zezen 3-2-maali ei ollut sellainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.