Honka otti askeleen kohti jatkopaikkaa

Honka aloitti jalkapallon Eurooppa-liigan ottelut väkevästi kaatamalla walesilaisen Bangor Cityn toisen karsintakierroksen avausosaottelussa lukemin 2-0 (1-0). Näin espoolaiset saivat hyvät asetelmat viikon päästä Walesissa pelattavaan toiseen osaan.

Hongan ensimmäinen maali syntyi jo 15. minuutin pelin jälkeen. Rami Hakanpää antoi laidalta matalan keskityksen ja Jaakko Lepola pääsi laukomaan. Maalivahdista ponnahtaneen irtopallon sijoitti yläriman alle Joel Perovuo.

Ottelun lopullinen ratkaisu tuli 74. minuutin kohdalla. Nopean hyökkäyksen päätteeksi Hermanni Vuorinen pelasi Rasmus Schüllerille vapaan tekopaikan, eikä 18-vuotias nuorukainen epäröinyt käyttää sitä hyväkseen.

Hongan voittolukemia voidaan pitää vähintäänkin ansaittuina, sillä vierasjoukkue ei montakaan vaarallista tilannetta isäntien maalille saanut.

Hongan päävalmentajalle Mika Lehkosuolle voitto maistui. Aivan kiitettävää arvosanaa joukkue ei silti saanut.

- Keskittyminen säilyi täydet 90. minuuttia. Noista paikoista vain olisi pitänyt tehdä pari maalia enemmän, että jatkopaikka olisi ollut varmempi, Lehkosuo pohti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.