Ilves piti mitalitoiveet elossa Tammisen maalilla

Tampereen Ilves kaatoi lauantaina tehottomuudesta kärsivän Interin 1–0 jalkapalloliigassa ja pysyy edelleen mukana mitalitaistelussa. Ainoan maalin teki vapaapotkusta Eero Tamminen 62. minuutilla.

– Jännitti ennen potkua, tiesin että niin läheltä pitäisi onnistua. Vapareita on harjoiteltu, Tamminen sanoi.

Ilves sai vapaapotkun 18 metristä, kun Tero Mäntylä kaatoi varoituksen arvoisesti Lauri Ala-Myllymäen. Tammisen kauden kolmas maali riitti, vaikka seitsemän ottelun pituisessa voitottomien otteluiden putkessa oleva Inter sai lopussa vahvan paineen Ilveksen maalille.

– Kenttäpeli oli tasaista Ilveksen maaliin saakka, sen jälkeen meillä oli paikkoja. Mutta kun on tehty vain yksi maali seitsemässä ottelussa, niin on ilmeistä mistä kiikastaa juuri nyt, sanoi Interin päävalmentaja John Allen.

Interin edellinen voitto tuli 4. elokuuta Maarianhaminan IFK:sta. Sen jälkeen saldo on kolme tasapeliä ja neljä tappiota.

Ilveksen leirissä tervehdittiin ilolla myös tasapeliä KuPS–Honka-ottelusta. Seuraavaksi Tammelaan saapuu mestaruusjuhliin valmistautuva HJK keskiviikkona.

KuPS taisteli tasapelin Hongan puristuksessa