Islannin EM-satu päättyi puolivälierässä

Suuryllättäjä Islannin satu jalkapallon EM-lopputurnauksessa on päättynyt. Järjestäjämaa Ranska upotti arvokisojen ensikertalaisen puolivälierässä 5-2 (4-0).

Ranska ratkaisi jatkopaikan kohtalon ensimmäisellä puoliajalla, jolla se hankkiutui 4-0-johtoon.

Islannin pallosta loppui Pariisissa ilma viimeistään avauspuoliajan viimeisellä viisiminuuttisella. Tuolloin Dimitri Payet ampui ensin 43. minuutilla alanurkkaan 3-0. Pari minuuttia myöhemmin Antoine Griezmann teki turnauksen neljännen maalinsa nostettuaan läpijuoksusta pallon verkkoon.

Kärkimies Olivier Giroud ehti tunnin aikana heiluttaa Islannin maaliverkkoa kahdesti.

Ranska kohtaa EM-välierässä ensi torstaina Saksan.

Islanti taisteli

Islannin ei selvästä tappiosta huolimatta tarvitse hävetä puolivälieräesitystään. Sen asenne kesti loppuun saakka, mistä palkintona olivat Kolbeinn Sigthorssonin ja Birkir Bjarnasonin toisella puoliajalla tekemät 1-4- ja 2-5-kavennukset.

- Olimme ensimmäisellä puoliajalla huonoja. Ottelutauolla päätimme päättää turnauksen tyylillä, ja onnistuimme siinä. Olen äärimmäisen ylpeä tästä joukkueesta, kertoi järjestäjien haastattelussa Islannin kapteeni, pitkistä sivurajaheitoistaan tunnettu Aron Gunnarsson, joka jakoi vuolaasti kehuja myös islantilaisfaneille.

Islantilaiskatsojat pitivät Pariisin esikaupunkialueen Stade de France -stadionilla välillä sellaista mekkalaa, että Ranskan kotietu kuihtui nimelliseksi.

Ranska oli kuitenkin tehnyt valmistelunsa ottelua varten huolellisesti, toisin kuin Islannin neljännesvälierässä nöyryyttämä Englanti.

Ranska hyödynsi avausmaalissaan Islannin huolimatonta kenttäryhmitystä. Islannin keskikenttäpelaajat ja puolustajat olivat ryhmittyneet lähelle toisiaan, kun Blaise Matuidi lähetti syötön miltei puolustuslinjan taakse Giroudille, joka ampui 12. minuutilla aikailematta 1-0.

- Teimme tänään sen, mitä piti. Olemme välierässä. Kisojen paras joukkue ei ole vain Euroopan paras, vaan maailman paras joukkue, Ranskan valmentaja Didier Deschamps sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.