Kuopion keskuskenttä sai uuden nimen

Keskuskentän jalkapallostadionin nimi muuttuu Veikkausliigakauden kynnyksellä Savon Sanomat Areenaksi.

Perinteikäs Kuopion Palloseura ja maakuntalehti vahvistavat jo ennestään laajaa yhteistyötään solmimalla 3+2-vuotisen sopimuksen stadionin nimestä.

–Kaikki menestystarinat on koottava ja niitä osattava myös hyödyntää koko maakunnan kehittämiseen ja positiivisen mielialan sekä hengen kohottamiseen. Tämä on iso satsaus, josta kaikki osapuolet hyötyvät, Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen sanoo.

KuPSille maakunnan ykköslehti on luonnollinen kumppani myös stadionin nimen suhteen.

–Haimme pitkäjänteistä kumppania, ja oli hienoa että löysimme sen savolaisesta maaperästä, KuPSin pääomistaja Ari Lahti iloitsee.

–Tarkoitus oli löytää konsepti hyvin toisiaan tukevista brändeistä ja onnistuimme siinä erinomaisesti. Jaamme yhteisen värimaailmankin, Lahti muistuttaa.

Yhteistyösopimus on päätoimittaja Tourusen mukaan rakennettu niin, että se kannustaa KuPSia menestymään.

–Haluamme olla kehittämässä KuPSin toimintaa ja vahvistamassa savolaista jalkapallokulttuuria, mutta odotamme vastapainoksi menestystä, Tourunen linjaa.

Lahti lupaa, että KuPS vastaa yhteistyökumppaninsa huutoon kentällä.

–Emme ole lähdössä kauteen anteeksipyydellen, vaan rakennamme jälleen hyvän joukkueen, Lahti paaluttaa.