Veikkausliigaseuran uusi hallitus haluaa kääntää talouden suunnan – "Oli selvää, että minun on jäävättävä itseni"

Kuopion Palloseura Oy uusii hallitustaan.

Seuran pääomistaja Ari Lahti jää pois hallituksesta. Vanhoista jäsenistä Antti Haapakorva nousee hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi. Uusina jäseninä hallitukseen tulevat Teemu Kontkanen, Mikko Jalkanen ja Karolina Huuhtanen.

– Irtisanouduin KuPSin hallituksen puheenjohtajan paikalta välittömästi sen jälkeen, kun minut valittiin Palloliiton puheenjohtajaksi. Jo etukäteen oli selvää, että minun on jäävättävä itseni Kuopion Palloseura Oy:n hallinnosta, jos valinta osuu kohdalle. Samalla voimme luontevasti uudistaa ja kehittää yhtiön hallitustoimintaa, Lahti kertoo seuran tiedotteessa.

Lahti pitää Haapakorvaa luontevana valintaja puheenjohtajaksi.

– Halusimme uutta hallitusta pohtiessamme korostaa erityisesti myynnin ja tapahtumajärjestämisen kokemusta sekä vahvoja paikallisia verkostoja. Olen iloinen ja ylpeä saadessani jatkaa Arin loistavaa työtä savolaisen jalkapallon lippulaivan peräsimessä, Haapakorva sanoo.

– Kuopion Palloseurassa on tehty pitkäjänteistä työtä, joka on viime vuosina kantanut myös hedelmää. Omien kasvattien tähdittämä joukkue on saanut myös kilpailullista menestystä, josta kruununa on paikka tämän vuoden eurokentillä. Tämän päälle on hyvä lähteä rakentamaan, hän jatkaa.

KuPSin uuden hallituksen pitkäjänteisenä tavoitteena on Haapakorvan mukaan kääntää seuran talouden suunta tappiollisesta parempaan suuntaan.