KuPSin Sohna pelaa tänään – TPS vastassa

Kuopion Palloseura yrittää lihottaa tänään ennestään laihaa pistepussiaan kotikentällään Savon Sanomat Areenalla. Vastaan asettuu mestaruudesta yhä taisteleva Turun Palloseura. KuPSille pisteet ovat tarpeen, sillä putoajan paikalla oleva Jaro on vain viisi pistettä kuopiolaisten perässä.

Kolmanneksi viimeisenä majailevan KuPSin ja Jaron välissä on Haka, jonne KuPSistakin tuttu valmentaja Juha Malinen siirtyi pelastajaksi loppukauden sopimuksella.

Jaro hankki siirtoajan kynnyksellä uusia pelimiehiä ja Haka puolestaan viestitti valmentajaratkaisullaan, että he taistelevat tosissaan sarjapaikan puolesta.

Putoaja löytyy melkoisella varmuudella edellä mainitusta kolmikosta ja sekin lienee selvää, että KuPSin nykyinen pistesaalis ei riitä sarjasopimuksen uusimiseen.

KuPS saa torstaina mukaan Ebrima Sohnan, joka on kärsinyt kahden ottelun pelikieltonsa.

– Pisteitä pitää saada ja kotiotteluissa tavoitellaan vain voittoa. TPS on vahva, mutta pelit ovat olleet heitä vastaan tasaisia. Toni Kolehmaisen siirtyminen Norjaan saattaa näkyä TPS:n pelissä, torstain harjoitukset vetänyt Harri Ylönen tuumi.

KuPS–TPS, jalkapallon Veikkausliigan ottelu tänään torstaina kello 18.30 Savon Sanomat Areenalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.