Michael Ballack lopettaa pelaajauransa

Saksan jalkapallomaajoukkueen entinen kapteeni Michael Ballack lopettaa pelaajauransa. Ballack, 36, pelasi viimeiset ottelunsa viime kaudella Sami Hyypiän luotsaamassa Leverkusenin bundesliigajoukkueessa.

Ballackin kahden vuoden sopimus Leverkusenin kanssa päättyi viime kesäkuussa. Hänen on kerrottu vielä sen jälkeen neuvotelleen siirtymisestä Yhdysvaltain MSL- tai Argentiinan A-liigaan.

Ballack pelasi Saksan miehistössä 98 maaottelua. Niistä viimeinen oli maaliskuussa 2010 pelattu ystävyysottelu Argentiinaa vastaan.

Ballack saavutti hopeaa MM-lopputurnauksessa 2002 ja pronssia 2006. EM-kisoissa hän ylsi hopealle 2008. Hän pelasi Leverkusenin lisäksi Saksassa Kaiserslauternissa ja Bayern Münchenissä.

Englannin Valioliigan Chelseassa Ballack pelasi vuodet 2006-10.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.