Miikka Ilo kuritti entistä seuraansa

Maalit ratkaisevat.

Tämä vanha viisaus pelattiin taas kerran toteen, kun aika ajoin pahassa alakynnessä ollut KuPS nappasi arvokkaat liigapisteet lukemin 2-1 (2-0) vieraaltaan Turun Interiltä.

- Ei hallittu, mutta voitettiin, huokaili kuopiolaisten käskyttäjä Esa Pekonen.

Pekonen sai pyyhkiä pelin päätteeksi viileästä illasta huolimatta hikeä otsaltaan. Sanojaan asetellut valmentaja ei oikein tiennyt, itkeäkö vai nauraa.

- Totta kai tulos tyydyttää, mutta ihan kusessa me rehellisesti sanottuna olimme.

Inter voitti muun muassa ottelun kulmapotkutilaston 1-7. Valmentaja Job Dragtsmaa se ei paljoa lohduttanut.

- Olen pettynyt tulokseen. Teimme valtavasti töitä, mutta sitä ei palkittu. On vaikea voittaa, jos et tee maaleja, summasi hollantilaisluotsi.

- Mutta tätä jalkapallo on. Saat juuri sen, minkä ansaitset.

KuPS saa kiittää paljosta Inter-taustaista vasenta laitalinkkiään Miikka Iloa, joka oli totisesti ikeenä ex-seuransa lihassa.

Väkevään kevätvireeseen syttynyt Ilo iski ensin näyttävän henkilökohtaisen suorituksen jälkeen isäntien avausosuman. Liki puolesta kentästä lähtenyt soolo päätyi loppujen lopuksi turkulaisten kapteenin Henri Lehtosen jalasta maaliin. Ville Nikkari yritti roikkua koko matkan turhaan kuopiolaisen hihassa.

Ilo teki vahvan taustatyön myös illan voitto-osumaksi jääneeseen 2-0 -maaliin. Nikkari joutui kaatamaan taisteluparinsa sääntöjen vastaisesti, jonka jälkeen Ilo lähetti itse tarkan vapaapotkun Pietari Holopaisen päähän. KuPS-kippari puski pelivälineen tarkasti yläkulmaan.

Nikkari oli sen verran suurissa vaikeuksissa Ilon kanssa, että Dragtsma otti miehen tauolla vaihtoon ja muutti samalla hieman joukkueensa taktista ryhmitystä. Kärjen taustalle penkiltä tullut Guillano Grot kiitti vastuusta ja puski kavennuksen 78. minuutilla.

Enempää maaleja ei kuitenkaan turkulaisten hurjasta loppumyllystä huolimatta nähty.

KuPS nousi voittonsa ansiosta liigataulukon viidenneksi.

- Menemme nyt myötätuulessa. Onnistumiset ruokkivat uusia onnistumisia ja teemme maaleja hyvällä prosentilla, tiivisti Pekonen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.