Minihuuhkajat hamuaa MM-kisapaikkaa – "Se on realistinen tavoite"

Suomen alle 19-vuotiaiden miesten jalkapallomaajoukkueen kauden kohokohta on ovella. Ikäluokan EM-kisat alkavat 16. heinäkuuta Vaasassa ja Seinäjoella.

Suomen valmistautuminen kotiturnaukseen on ollut myrskyisä, ja mukaan on mahtunut muun muassa päävalmentajan vaihto.

Juha Malinen otti kevättalvella Kimmo Lipposen päävalmentajapaikan joukkueen peräsimessä. Vaihto on osoittautunut tärkeäksi.

– En tiedä, olivatko potkut mikään shokki, mutta se toimi hyvänä herätyksenä. Meidän täytyi tehdä hommat paremmin, ja nyt suunta on ollut oikea, paljasti Suomen avaintoppareihin lukeutuva HJK-lupaus Valtteri Vesiaho.

– Juhan myötä meidän pelimme selkeytyi. Nyt jokainen tietää tehtävänsä kentällä.

Kahdeksan joukkueen turnauksessa Suomi on altavastaaja, mutta tavoitteesta ei tingitä: pyrkimyksenä on pääsy viiden parhaan joukkoon ja MM-paikan lunastaminen ensi kesäksi.

– Ja se on realistinen tavoite, Vesiaho linjaa.

Puolustus kivijalkana 

Päävalmentaja Malinen sanoo, että pelisuunnitelmassa pysyminen on avain MM-paikkaan.

– Se on avainasia. Jos suomalainen joukkue aikoo menestyä tällaisessa turnauksessa, täytyy puolustuksen toimia. Matala blokki, keskikentän blokki ja prässääminen tekevät hyvän puolustamisen. Niitä me olemme yrittäneet harjoitella, Malinen sanoo.

– Myös pallollisen pelin pitää olla hyvää. Meidän pitää aistia etenkin tilanteenvaihdot sekä hyödyntää painotonta puolta, ettei me vain juosta yhtä sektoria. Samalla pitää pystyä myös hallintajaksoihin.

Suomen leiriryhmästä putoaa vielä neljä pelaajaa. Skottijätti Rangersissa pelaava Serge Atakayi ei ole EM-leirillä, eikä hän tule mahtumaan lopulliseen joukkueeseen. Britanniassa Brentfordissa pelaavan Marcus Forssin tilanne on puolestaan auki: Brentford on kieltänyt Forssin kisamatkan, mutta Suomen Palloliitto käy vielä keskusteluja seuran kanssa, jotta pelaaja pääsisi kisoihin.

Minihuuhkajat pelaa torstaina viimeisen harjoitusottelunsa ennen kisoja kohtaamalla Turkin Seinäjoella.