Mourinho aikoo palata Englantiin

Milanon Interin päävalmentaja Jose Mourinho etenee menestyksestä menestykseen.Eilen hän johdatti joukkueensa Italian cupin voittoon. Tuskin katsomon penkit Rooman olympiastadionilla olivat ehtineet jäähtyä, kun Mourinho kertoi, että haluaa jatkaa uraansa Englannissa.

Värikäs ja sanavalmis Mourinho oli aikoinaan kolme kautta Chelsean päävalmentajana. Italiassa Mourinho on ollut uskomaton. Hän johdatti ensimmäisenä kautenaan Interissä joukkueen Italian mestariksi. Tänä vuonna saavutuksena on ollut Mestarien liigan loppuottelupaikka, ensimmäisen kerran 38 vuoteen. Inter on jälleen myös kiinni Italian mestaruudessa. Cupin voitto tuli Diego Militon maalin ansiosta AS Romaa vastaan.

- Ikävöin Valioliigaa. Kaipaan jopa asumista Englannissa. Varmasti vielä palaan sinne, ei epäilystäkään, Mourinho sanoi.

Mourinho ei itsekään usko, että hän palaa Englantiin jo ensi kaudeksi. Mourinho on aiemmin sanonut, ettei pidä Italiasta tai italialaisesta jalkapalloilusta. Häntä ollaan hanakasti viemässä myös Espanjaan Real Madridiin.

Ennen kuin Mourinho lähtee minnekään, hän haluaa olla Interin ensimmäinen valmentaja sitten Helenio Herreran Euroopan seuramestarina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.