Pienen seuran suuri hetki veti väkeä

Huhtikuinen lauantai ei jää suomalaisen jalkapallon aikakirjoihin, mutta Siilinjärven Palloseuran historiaan se kirjoitetaan paksulla tussilla.

SiPS ei koskaan ole pelannut Kolmosta korkeammalla, eikä kansa ole tottunut vaeltamaan sen otteluihin Ahmon urheilualueelle. Nyt SiPS kiinnosti ja se puhutti siilinjärveläisiä.

Suomen cupin viidennellä kierroksella Ahmon tekonurmella vieraili maan kaikkien aikojen toiseksi menestyksekkäin seura – Yhtyneiden Paperitehtaiden legendaarisen patruunan Juuso Waldenin perustama Valkeakosken Haka.

Hakan tähti ei enää paperitehtaiden tuen loputtua loista entisellä kirkkaudella, mutta koskilaisseura veti kuitenkin Ahmolle noin 500 katsojaa.

Se on komea luku Kolmosen seuralle. Ja kylässä, jossa yleisön virta on perinteisesti suuntautunut keskustan toisella laidalla sijaitsevalle pesäpallopyhätölle Mantulle.

 

Voittajasta ei ennen peliäkään ollut epäselvyyttä, mutta SiPS sai ennakkoluulottomalla esityksellään uusia ystäviä.

Tunnelmakin oli hetkittäin kuin kansainvälisissä peleissä, sillä ensimmäisellä puoliajalla eteläkaarteessa kuuluvasti pamahtanut paukkupommi kohahdutti. Haka eteni cupissa 16 parhaan voitettuaan lukemin 0–5 (0–2), mutta SiPSin ei tarvitse hävetä esitystään.

–Ensimmäisellä puoliajalla puolustimme hyvin ja olimme pelissä mukana. Väsyimme tauon jälkeen, ja luonnollisesti tasoero Ykkösen kärkijoukkuetta vastaan alkoi näkyä, SiPSin näkyvimmästä esityksestä vastannut hyökkääjä Jeremias Kettunen tiivisti.

Nuorukainen pani Hakan puolustuksen pariin otteeseen rohkeasti puntariin, paineli toisella puoliajalla heittämällä ohi Hakan huipputopparista Regillio Nooitmeerista, mutta koskilaiset säästyivät takaiskulta.

Pahiten siilinjärveläisyleisöä piinasi Hakan Kalle Multanen, joka syötti Eetu Muinosen tekemän avausmaalin ja latoi itse loput neljä SiPSin maalivahdin Joonas Partasen selän taakse.

Pitkän päivätyön SiPSissä tehneen joukkueenjohtajan Mauri Roivaisen mielestä Haka on vetovoimaisempi kuin moni Veikkausliigajoukkue.

–Halusimme ja saimme ison kalan vieraaksemme. Pojat myivät itse lippuja otteluun ja saamme kerättyä pelillä arviolta 3000–4000 euroa joukkueen kassaan, Roivainen sanoi ja muistutti, että seuran pelaajat maksavat harrastuksestaan 400 euroa kaudessa.

 

SiPSin valmentajalle Pertti ”Speedy” Nissiselle peli oli erityinen, sillä mies vietti parhaat pelivuotensa Hakassa kausilla 1983–1985.

–Voimme voittaa, vaikka se onkin epätodennäköistä, Nissinen sanoi ennen ottelun alkua.

Pelin jälkeen hän antoi tunnustusta suojateilleen.

–Saimme pidettyä palloa ja luotua maalipaikkojakin, Nissinen kiitteli.