Suomen naiset jatkavat MM-karsintoja Unkarissa

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue kohtaa lauantaina Unkarin MM-karsintaottelussa Györissa. Naisten maajoukkue on aloittanut karsinnat kolmella voitolla kolmesta ottelusta. Kazakstan on kaadettu kahdesti ja Itävalta kertaalleen.

Andree Jeglertzin joukkojen edellinen tapahtuma Kypros Cup ei kuitenkaan sujunut yhtä mallikkaasti. Tuloksena oli tasapeli ja kolme tappiota. Toki Kanada, Englanti, Italia ja Uusi-Seelanti ovat myös kovempia vastustajia.

- Nämä ottelut ovat aivan erilaisia kuin Kyproksella. Emme luoneet siellä yhteensäkään tarpeeksi paikkoja tehdäksemme maaleja. Kehityimme siellä puolustuspelaamisessa ja tilanteiden vaihdoissa. Uskon, että hyökkäyspelaamisemme paranee joka leirillä, Jeglertz toteaa.

Suomen kokeneempaan kaartiin kuuluva puolustaja Susanna Lehtinen ei vähättele Unkari-otteluiden merkitystä. Lohkon ehdoton ennakkosuosikki Ranska on jo osoittanut suuruutensa keräämällä neljästä kamppailusta täydet pisteet maalierolla 31 tehtyä ja yksi päästetty.

- Voitto täältä on ehdottoman tärkeää. Meidän on pakko voittaa kaikki pelit ennen viimeisiä Ranska-otteluita. Niissä ratkaistaan lohkovoittaja. Jos sössimme näitä aiempia, ei niillä ole enää mitään väliä, Lehtinen tiivistää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.