Suurseurojen tahto läpi maaottelujen karsimisessa

Euroopan suurseurat ovat onnistuneet tavoitteessaan karsia jalkapallon maaottelukalenteria. Yli 200:aa seuraa edustavan ECA-järjestön puheenjohtaja Karl-Heinz Rummenigge kertoo, että järjestö on päässyt sopuun Euroopan jalkapalloliiton Uefan kanssa.

Kevääseen 2018 asti ulottuva sopu poistaa ohjelmasta elokuussa pelattavat maaottelut, jotka ovat osuneet hankalasti monen maan sarjakauden alkuun. Jatkossa pelataan enintään yhdeksän kahden maaottelun rupeamaa vuodessa.

Eri maanosien mestaruusturnaukset sovittiin päättyviksi heinäkuun puoliväliin mennessä, jotta pelaajilla olisi aikaa levätä ennen uutta sarjakautta.

Seurat ja Uefa ovat löytäneet yhteisen sävelen hyvin, mutta ECA:n ja Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan neuvottelut eivät ole edenneet. Rummenigge muistutti, että elokuun maaotteluistakin luopuminen vaatii vielä Fifan hyväksynnän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.