TPS taas Interin kiusana

Paikallisvastustaja TPS horjutti turkulaisen Interin mestaruustoiveita jalkapalloliigassa. Kahdella maalilla toisella puoliajalla johtanut Inter joutui tyytymään 3-3 (1-1) -tasapeliin, ja sarjajohto toisena olevaan HJK:hon kutistui kahteen pisteeseen.

Interin Iraki Sirbiladze teki alussa kulmapotkun jälkitilanteesta 1-0. Hän teki Jani Tanskan tasoituksen jälkeen 2-1 toisella puoliajalla 49. minuutilla. Guy Gnabouyou vei kymmenen minuuttia myöhemmin Interin jo 3-1-johtoon.

Aleksi Ristola ja Juho Lähde nostivat 73:nnen ja 82. minuutin osumillaan TPS:n tasoihin. TPS on liigassa kolmantena.

HJK voitti vieraissa MyPan 4-1 (2-0). Joel Pohjanpalo teki toisella puoliajalla kaksi maalia. MyPan ainoan osuman kirjautti vapaapotkusta Tuomas Aho. HJK:sta Rami Hakanpää ja Demba Savage olivat osuneet ensimmäisellä puoliajalla.

Jaro oli toisen puoliajan puoliväliin kiinni kolmen pisteen potissa. Ottelu päättyi 1-1 (1-0), kun KuPSin Miikka Ilo tasoitti 72. minuutilla.

Tasapeli piti Jaron liigan hännillä pisteen päässä Hakasta.

---

Korjattu aiempaa uutista: Liigan hännillä on Jaro, ei Haka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.