VPS vain suupala MIFK:lle

IFK Mariehamn haki kaikki kolme sarjapistettä 3-1 (1-0) -voitolla Vaasan Palloseurasta ja taistelee edelleen pääsystä kolmen parhaan joukkoon.

Ensimmäisen kerran maaliverkko heilahti runsaan puolen tunnin kuluttua Mattias Wiklöfin ansiosta. Oivan syötön maalin eteen antoi Robin Östling.

Kun toista puoliaikaa oli pelattu runsaat kymmenen minuuttia, Wiklöf pääsi puskemaan vieraat jo kahden maalin johtoon. Pallon päähän tarjoili Mason Trafford. Kolmas maali kirjattiin Tommy Wirtasen nimiin. Syöttäjänä jälleen Östling.

- Pystyttiin pitämään ensimmäisellä puoliajalla myötätuulen turvin hyvä tempo ottelussa. Toisella puoliajalla onnistuttiin taasen jäädyttämään ottelu, sanoi IFK Mariehamnin päävalmentaja Pekka Lyyski.

Kotijoukkueen ainokaisen laukoi maalin edestä maanmiehensä syötöstä jamaikalainen Steven Morrissey. Maali oli jamaikalaiselle kauden 13:s. Maalintekijätilastossa hän on nyt toisena.

- IFK pelasi aggressiivisemmin kuin me ja oli tänään selvästi parempi joukkue, tunnusti rehdisti VPS:n päävalmentaja Olli Huttunen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.