Zlatan johdatti joukkueensa vihdoin voittoon

Siirtomarkkinoilla aktiivisena hääräillyt jalkapalloseura Paris Saint-Germain saavutti eilen ensimmäisen sarjavoittonsa Zlatan Ibrahimovicin kahden maalin turvin.

Ibrahimovic osui Lille-voitossa ensimmäisen kerran heti avausminuutilla ja toistamiseen avauspuoliskon puolivälissä.

- Oli hyvä, että pystyimme voittamaan Lillen, joka osoitti Mestarien liigan pudotuspelikierroksella, että heidän pelinsä on kunnossa, sanoi PSG:n maalivahti Salvatore Sirigu.

Lille eteni Mestarien liigassa lohkovaiheeseen voitettuaan FC Kööpenhaminan. PSG:n kauden alku taas on ollut nihkeä, sillä joukkue avasi sarjan kolmella tasapelillä. Eroa kärkeen Marseilleen on ehtinyt kertyä neljän kierroksen aikana kuusi pistettä.

PSG hankki kesän aikana Zlatanin lisäksi muun muassa hyökkääjä Ezequiel Lavezzin ja toppari Thiago Silvan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.