Eduskunta päätti: Valmiuslakien rajoitustoimia saa jatkaa kuukaudella

Valmiuslain nojalla terveydenhoidossa voidaan poiketa ylitöitä, vuosilomaa ja lepoaikoja koskevista säännöksistä. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA
STT

STT

Eduskunta on päättänyt, että valmiuslain rajoitustoimia saa jatkaa kuukaudella perustuslakivaliokunnan mietinnön mukaisesti.

Hallitus antoi aiemmin tällä viikolla ehdotuksensa, jonka mukaan valmiuslain nojalla annettuja rajoituksia jatketaan 13. toukokuuta asti.

Valmiuslain nojalla voidaan rajoittaa terveydenhuollossa käytettävien lääkkeiden myyntiä.

Lisäksi valmiuslain pykälien aktivoinnin myötä kiireettömän hoidon määräaikojen noudattamisesta voidaan joustaa terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa.

Myös ylitöitä, vuosilomaa ja lepoaikoja koskevista säännöksistä voidaan valmiuslain nojalla poiketa terveydenhuollossa, sosiaalitoimessa, pelastustoimessa, hätäkeskustoiminnassa ja poliisitoimessa.

Valmiuslain toimilla pyritään siihen, että terveydenhuolto toimii koronaepidemian aikana ja hoitoa tarvitsevat ihmiset sitä saavat.

Valmiuslain nojalla ihmisten perusoikeuksia rajataan, joten toimien pitää olla oikeasuhtaisia ja välttämättömiä.

Eduskunnan on määrä päättää valmiuslain pidentämisestä suuressa salissa tänään tai huomenna.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut