WTO: Koronakriisi leikkaa maailman taloutta rajusti tänä vuonna

WTO:n johtajan Roberto Azevedon mukaan tulossa voi olla syvin talouslama tai laskusuhdanne tämän sukupolven aikana. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Koronakriisi leikkaa jopa kolmanneksen maailman kaupasta tänä vuonna, arvioi Maailman kauppajärjestö WTO keskiviikkona. Järjestön mukaan pakkasen puolelle painutaan 13–32 prosenttia.

– Tulossa voi olla koko elinaikamme syvin talouslama tai laskusuhdanne, sanoi WTO:n johtaja Roberto Azevedo.

WTO muistutti raportissaan, että talous oli jo valmiiksi laskussa viime vuonna ennen koronaviruspandemiaa. Maailmankauppaa olivat häirinneet kauppakiistat ja brexitin kylvämä epävarmuus.

– Kaupan ja tuotannon väistämättömällä hiipumisella tulee olemaan kipeitä seurauksia kotitalouksille ja yrityksille. Tämä huonontaa tilannetta entisestään, koska virus tuo muutenkin mukanaan inhimillistä kärsimystä, synkisteli Azevedo.

WTO:n mukaan vertailu vuosien 2008–2009 finanssikriisiin ontuu.

– Viruksen leviämisen estämiseksi käyttöön otetut rajoitukset tarkoittavat sitä, että vaikutukset työvoiman tarjontaan, kuljetuksiin ja matkustamiseen ovat sellaisia, joita ei finanssikriisin aikaan ollut, WTO:n raportissa sanottiin.

– Kokonaisia talouden sektoreita kuten hotellit, ravintolat, ei-välttämättömät vähittäiskaupat ja turismi on suljettu, WTO muistutti.

Kommentoi

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mainos: Lämpövelho oy

3 syytä, miksi vuosi 2022 on otollisin aika vaihtaa lämmitysjärjestelmä maalämpöön

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut