Turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt selvästi koronavirusepidemian aikana

Suomen rajoilla ei ole jätetty yhtään turvapaikkahakemusta sen jälkeen, kun rajaliikenteen rajoitukset astuivat voimaan. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Turvapaikkahakemusten määrä on laskenut selvästi koronavirusepidemian aikana, kertoo Maahanmuuttovirasto Migri.

Suomen rajoilla ei ole jätetty turvapaikkahakemuksia rajaliikenteen rajoitusten tultua voimaan 19. maaliskuuta.

19.3.–5.4. välisenä aikana uusia turvapaikkahakemuksia on jätetty yhteensä 36. Migrin mukaan hakijat ovat oleskelleet Suomessa jo ennen koronavirusepidemian takia voimaantulleita maahantulon rajoituksia.

Kaikkiaan tänä vuonna on jätetty 460 ensimmäistä turvapaikkahakemusta. Tammikuussa hakemuksia jätettiin 185, helmikuussa 135 ja maaliskuussa koko kuun aikana 131.

Ulkomailta saapuvien koronariskit huomioitu

Migri kertoo, että turvapaikkahakemuksia käsitellään myös poikkeusolojen aikana. Turvapaikkapuhuttelut keskeytettiin tilapäisesti 16. maaliskuuta alkaen, mutta ensi viikolla puhuttelut jatkuvat rajoitetusti.

– Ensisijaisesti puhuttelemme kiireisimmät asiakkaat, joita ovat muun muassa haavoittuvat ryhmät, sanoo turvapaikkayksikön johtaja Antti Lehtinen tiedotteessa.

Migrin mukaan puhutteluja tehdään vain tiloissa, joissa osalliset pystytään suojaamaan riittävällä tavalla mahdollisilta koronavirustartunnoilta. Tiloissa on muun muassa pisaratartunnoilta suojaavat suojalevyt.

Migri kertoo, että ulkomailta saapuvien koronariskit on huomioitu. Ulkomailta saapuvat ohjataan 14 vuorokauden karanteenia vastaaviin olosuhteisiin. Kaikille turvapaikanhakijoille tehdään vastaanottokeskuksessa alkuterveystarkastus.

Kommentoi

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Mainos: Pihlajalinna Kuopio

Kirkkaampi hymy suuhygienistin vastaanotolla

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut