Ranskassa koronakuolleita jo lähes 13 200, tehohoitopotilaiden määrä kuitenkin laskenut

Kuvassa poliisi tarkistaa ulkonaliikkumisdokumenttia Ranskassa. AFP / LEHTIKUVA

STT

Ranskassa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuolleiden määrä on liki 13 200, kertoivat maan terveysviranomaiset perjantaina. Vuorokaudessa kuolleiden määrä kasvoi noin 990:llä.

Ranskassa on kuollut 202 ihmistä miljoonaa asukasta kohti.

Koronavirustartunnan on Ranskassa saanut vajaat 125 000 ihmistä. Tehohoidossa olevien potilaiden määrä on kuitenkin laskenut toista päivää peräkkäin.

Italiassa ilmoitettiin perjantaina, että koronakuolleiden määrä on yli 18 800. Vuorokaudessa kuolemantapauksia oli tullut lisää 570.

Italiassa kuolleita on 312 miljoonaa asukasta kohti.

Koronavirustartunnan on saanut reilut 147 500 ihmistä.

Italiassa rajoituksia jatketaan toukokuun puolelle

Italian pääministeri Giuseppe Conte ilmoitti perjantaina, että koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi määrättyjä rajoituksia jatketaan 3. toukokuuta.

– Se on vaikea, mutta tarpeellinen päätös, josta kannan täyden poliittisen vastuun, Conte sanoi.

Viime kuun puolivälissä Italian viranomaiset määräsivät lähes kaikki yritykset suljettavaksi ja ihmiset pysymään sisällä. Vain ruokakaupat ja apteekit ovat saaneet olla auki. Nykyiset rajoitukset ovat voimassa maanantaihin asti.

Espanjassa vähiten koronakuolemia yli kahteen viikkoon

Espanjassa kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin vuorokauden aikana 605 ihmistä eli vähiten kahteen ja puoleen viikkoon, kertoi maan hallitus perjantaina.

Tähän mennessä koronakuolemia Espanjassa on ollut yli 15 800. Tämä tekee 339 kuollutta miljoonaa asukasta kohti.

Koronavirustartuntoja on Espanjassa rekisteröity noin 157 000.

Pääministeri Pedro Sanchez sanoi torstaina, että Espanja on saavuttanut tautihuipun. Hänen mukaansa paluu normaaliin voi alkaa kuitenkin vain vaiheittain ja vähitellen.

Torstaina Espanjan parlamentti hyväksyi tämänhetkisten poikkeustoimien jatkamisen 26. huhtikuuta asti. Sanchezin mukaan on todennäköistä, että seuraavan kahden viikon aikana poikkeusoloja tullaan pidentämään edelleen toukokuun 10. päivään saakka.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut