Laivojen matkustajaliikenne Ruotsista, Virosta ja Saksasta Suomeen tauolle

Matkustajaliikenteen katkos merellä kestänee noin kuukauden. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

STT

Laivojen matkustajaliikenne Ruotsista, Virosta ja Saksasta Suomeen jää tänään tauolle. Tällä tietoa katkos kestää noin kuukauden.

Uutena liikenteen rajoittamistoimena Suomen hallitus suositti, että laivayhtiöt lopettavat tänään henkilöliikenteen lipunmyynnin Ruotsista, Virosta ja Saksasta Suomeen. Laivayhtiöt ovat ilmoittaneet noudattavansa suositusta, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö. Suositus on voimassa 13. toukokuuta asti. Se ei koske tavara- ja rahtiliikennettä.

Toiseen suuntaan eli Suomesta pois laivalla on yhä mahdollista matkustaa. Ulkoministeriö suosittelee kuitenkin välttämään ulkomaille matkustamista.

Henkilöliikenne laivoilla Ahvenanmaalta Manner-Suomeen ja takaisin on yhä mahdollista. Välttämätön ja perusteltu lentoliikenne Maarianhaminaan Tukholmasta, Helsingistä ja Turusta on myös sallittua.

Välttämätöntä liikennettä ovat esimerkiksi terveydenhuoltoon ja huoltovarmuuteen liittyvät tehtävät.

____________

Korjattu klo 13.10: Jutussa luki aiemmin virheellisesti, että laivojen matkustajaliikenne Suomesta Ruotsiin, Viroon ja Saksaan jää tänään tauolle. Keskeytys laivaliikenteessä on kuitenkin voimassa toiseen suuntaan eli Ruotsista, Virosta ja Saksasta Suomeen.

Kommentoi

Mainos: PeeÄssä

Olitko paikalla, kun Kuopion Prisma avattiin?

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut