Matematiikan heikko numero voi koetella oppilaan itsetuntoa – "Tullut puheeksi oppilaiden kanssa"

Tutkimustulosten perusteella matematiikan arvosanat heijastuvat itsetuntoon sekä tytöillä että pojilla. -Koivisto Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

STT

Heikot matematiikan arvosanat voivat heikentää oppilaiden itsetuntoa ja sitä kautta lisätä tunne-elämän ja kaverisuhteiden pulmia, selviää Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta . Tutkijoiden mukaan numeroarviointi saa lapset vertaamaan omaa osaamistaan luokkatovereihin, mikä voi aiheuttaa huonommuuden tunteita paremmin pärjäävien oppilaiden rinnalla.

Tutkijaryhmä seurasi 10–13-vuotiaiden lasten kehityspolkua neljänneltä seitsemännelle luokalle. Mukana oli noin 560 koululaista.

Aineistona tutkimuksessa käytettiin Jyväskylän yliopiston Alkuportaat-seurantatutkimusta. Aineistoon kuului opettajien arvioita oppilaiden tunne-elämään ja kaverisuhteisiin liittyvästä oireilusta, matematiikan ja äidinkielen todistusnumeroita sekä oppilaiden arvioita itsetunnostaan.

Tutkimustulosten perusteella matematiikan arvosanat heijastuvat itsetuntoon sekä tytöillä että pojilla. Esimerkiksi hyvät numerot 5. luokalla ennustavat vahvempaa itsetuntoa 6. luokalla. Se näkyy tyytyväisyytenä ja myönteisenä asenteena itseä kohtaan.

Vertailu muihin voi masentaa

– Heikot arvosanat puolestaan heikentävät itsetuntoa sekä tytöillä että pojilla. Ne johtavat herkemmin kokemuksiin siitä, että on huonompi kuin muut ikäisensä, tiivistää yliopistotutkija Riitta-Leena Metsäpelto Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksesta.

Sen sijaan äidinkielen numeroilla ei havaittu vastaavaa yhteyttä itsetuntoon.

Tutkimuksen mukaan itsetunnon pulmat ennakoivat lisääntyviä tunne-elämän ongelmia, kuten masentuneisuutta ja ahdistusta. Lisäksi erityisesti pojilla heikko itsetunto ennakoi lisääntyviä kaverisuhteiden ongelmia ja yksinäisyyttä.

Aiemman kirjallisuuden perusteella itsetunnon kehittymisessä kriittinen vaihe on kouluikä. Lapset alkavat silloin vertailla itseään muihin ja luovat käsitystä siitä, kuinka hyvin he pärjäävät oppimisen eri osa-alueilla luokkatovereidensa rinnalla.

Numerot palaavat alakouluun

Suomessa opetukseen ollaan palauttamassa numeroarviointia. Ensi syksynä todistusnumerot on otettava käyttöön viimeistään neljännellä luokalla. Tähän asti luokilla 1–7 kunnat ovat saaneet päättää, annetaanko arviointi sanallisesti vai numeroilla.

Enemmistössä kouluista numeroarviointi aloitetaan 4. luokalla, mutta joissakin kunnissa vasta 7. luokalla. Opetushallituksen mukaan erityisesti huoltajat ovat antaneet palautetta, että se on liian myöhään.

Uudistusta perustellaan myös oppilaiden yhdenvertaisuudella ja sillä, että he saavat realistisen kuvan osaamisestaan. Tavoitteena on päästä eroon arvioinnin tason heittelystä.

Jyväskylän yliopiston tutkijaryhmä pitää tärkeänä sitä, että numeroarvioinnin rinnalla palautetta annetaan myös sanallisesti sekä niin sanotun formatiivisen arvioinnin keinoin. Se on oppimistilanteissa tapahtuvaa ja vuorovaikutteista oppilaan edistymisen jatkuvaa arviointia sekä oppimisen tukemista. Työkaluna tässä on rakentava palaute.

– Opettajan on tärkeä ohjata lapsia tarkastelemaan ja huomaamaan omien tietojen ja taitojen kehitystä ja myös kokemaan niissä tyytyväisyyttä sen sijaan, että he vertailisivat itseään muihin.

Ihanteena yksilöllinen opinpolku

Matematiikkaa Viljakkalan Yhtenäiskoulussa opettavalle Janne Venholle todistusnumeroita koskeva pohdiskelu on tuttua.

– Asia on tullut puheeksi oppilaiden kanssa. Oppilaiden pelkona ylipäätään kouluarvosanojen suhteen on, että heidät luokitellaan myös ihmisinä niiden mukaan. Tämä saattaa näkyä kärjistettynä matematiikassa.

Oppilaiden itsetuntoa voi hänen mukaansa parhaiten tukea sillä, että heille tarjotaan oman tasonsa mukaisia tehtäviä.

– Oppilailla olisi omat tehtävänsä ja projektinsa, jossa edetä. Se antaisi onnistumisen elämyksiä ja sitä kautta vahvistaisi itsetuntoa. Lisäksi vertailu muihin olisi vaikeampaa.

Tämä olisi kuitenkin ihannetilanne. Käytännössä opettajien työtaakka voi käydä liian raskaaksi, jos kaikille yritetään tarjota eriytetty ja yksilöllinen opinpolku.

Viljakkalassa joulutodistuksia on korvattu arviointikeskustelulla, johon osallistuu oppilaan lisäksi myös huoltaja. Venho on huomannut, että kodit ja koululaiset haluavat usein myös numeroarviointeja oppilaan osaamisesta.

– Näyttää siltä että molempia tarvitaan. Sekä formatiiviselle että numeroarvioinnille on paikkansa.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut