Uutissuomalainen: Epävarma aika lisää ammattiliittojen jäsenmäärää

Palvelualojen ammattiliitosta (PAM) kerrotaan, että "liittymisiä on tullut merkittävästi normaalia enemmän". Markku Ulander / LEHTIKUVA

STT

Koronakriisi on kasvattanut ammattiliittojen jäsenmäärää, kertoo Uutissuomalainen. Suurimpiin ammattiliittoihin liittyi maaliskuun aikana jopa satoja jäseniä tavallista enemmän.

Opetusalan ammattijärjestöön (OAJ) on ollut tunkua, ja jäsenpalvelu on ruuhkautunut. Tammi–maaliskuussa OAJ sai 350 uutta jäsentä.

Myös Julkisten ja hyvinvointialojen liitossa (JHL) jäsenmäärä on kasvanut kohisten.

– Maaliskuussa liittyi yli 500 työssäkäyvää jäsentä enemmän kuin vuonna 2019 eli noin 1 150 uutta. Se on noin 80 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, JHL:n viestintäjohtaja Kristiina Ahonen kertoo.

Ahosen mukaan jäsenmäärän kasvua selittävät useat tekijät.

– Koronaviruksen aiheuttamat vaikutukset, useat lomautus-, palkanmaksun keskeyttämis- ja irtisanomisuutiset, tes-neuvotteluiden kiemurat ja neuvotteluiden vaikeus sekä uutiset Yleisen työttömyyskassan kehnosta palvelukyvystä.

Myös Palvelualojen ammattiliitosta (PAM) kerrotaan, että "liittymisiä on tullut merkittävästi normaalia enemmän".

Myös YTK on kasvattanut jäsenmääräänsä merkittävästi. Maalis–huhtikuun aikana kassa on saanut noin 28 000 uutta jäsentä, kun normaalitilanteessa YTK saa viikossa noin 1 000 uutta jäsentä.

Uutissuomalainen kysyi koronaviruksen vaikutuksista kuudesta suurimmasta ammattiliitosta, joihin kuuluu yhteensä noin miljoonaa suomalaista.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut