USA:n edustajainhuone äänestää elvytyspaketista maskit kasvoilla

Edustajainhuoneessakin huomioidaan poikkeusolot. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvaltain edustajainhuoneessa valmistaudutaan äänestämään uudesta, lähes puolen biljoonan euron elvytyspaketista maan talouden potkimiseksi jälleen käyntiin. Äänestys järjestetään poikkeuksellisissa oloissa, joissa pidetään huolta turvavälistä ja kasvomaskit suun edessä.

Runsaan 200 edustajan odotetaan osallistuvan äänestykseen viikkojen kokoontumistauon jälkeen. 480 miljardin dollarin (vajaan 444 miljardin euron) tukipaketti on tarkoitus osoittaa muun muassa pienyrityksille, sairaaloille ja koronavirustestaukseen.

Senaatti hyväksyi tukipaketin jo tiistaina. Myös presidentti Donald Trump on kertonut olevansa valmis rustaamaan allekirjoituksensa lisärahoitukseen.

Myös keskustelu paketista käytiin poikkeusmenetelmin. Puhujia päästettiin saliin vain muutama kerrallaan, ja muiden oli odoteltava vuoroaan työhuoneissaan, kunnes heidät kutsuttiin äänestämään. Myös äänestämään pääsee vain muutama kerrallaan.

Elvytyspaketin lisäksi on tarkoitus äänestää myös komitean perustamisesta selvittämään maan hallituksen vastausta koronaviruskriisiin. Äänestysten välissä on puolen tunnin tauko hygieniatoimia varten.

Yhdysvalloissa lähes 47 000 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, mikä on 146 kuolemaa miljoonaa kansalaista kohden. Lisäksi 26 miljoonaa ihmistä on menettänyt työnsä.

Tautikeskuksen johtaja korjaili lausuntoaan

Tautikeskus CDC:n johtaja Robert Redfield täsmensi varhain torstaina Suomen aikaa aiempaa lausuntoaan koronaviruksen ennakoidun toisen aallon vaikutuksista. Asiasta kertoi muun muassa uutiskanava CNN . Redfieldin mukaan toinen aalto voi olla ensimmäistä vaikeampi ja hankalampi.

Aiemmin viikolla Washington Post kirjoitti Redfieldin sanoneen, että toinen aalto voi olla tuhoisampi tai pahempi.

– On tärkeää painottaa, mitä en sanonut. En sanonut, että se (toinen aalto) tulee olemaan pahempi. Sanoin, että siitä tulee vaikeampaa ja mahdollisesti hankalaa, Redfield täsmensi sanomisiaan Valkoisen talon päivittäisessä koronavirustiedotustilaisuudessa.

Vaikutusten arvioidaan olevan vaikeampia, koska koronaviruksen toisen aallon odotetaan osuvan samaan ajankohtaan ensi talven influenssakauden kanssa. Maan ylikuormittuneen terveydenhuollon kapasiteetti ei välttämättä riitä kahden samanaikaisen viruspiikin hoitamiseen.

Redfield vakuutti lehdistötilaisuudessa, että Yhdysvaltojen julkista terveydenhuoltoa vahvistetaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.