Trump: Yhdysvallat harkitsee testejä ulkomailta saapuville lentomatkustajille

Presidentti Donald Trump kertoi lentomatkustajien testaamista koskevista pohdinnoista tavattuaan Floridan kuvernöörin Ron DeSantisin Washingtonissa. . AFP. / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kertoi tiistaina, että maa harkitsee ulkomailta maahan saapuvien lentomatkustajien testaamista koronaviruksen varalta. Trump mainitsi erikseen Brasiliasta saapuvat matkustajat.

– Aiomme mahdollisesti aloittaa testaamisen. Brasiliassa on paljon tartuntoja. Teemme päätöksen aika pian, Trump sanoi tavatessaan Floridan kuvernöörin Ron DeSantisin Valkoisessa talossa.

Brasiliassa on varmistettu yli 68 000 tartuntaa ja viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut 4 674 ihmistä. Brasiliassa on yli 210 miljoonaa asukasta. Miljoonaa asukasta kohti maassa on kuollut koronavirukseen 22 ihmistä Worldometers-sivuston mukaan. Suomessa vastaava luku on 36.

Trump sanoi tarkoittavansa testeillä sekä koronavirustestejä että kuumeen mittaamista. Presidentti aikoi keskustella testaamisesta kaikkien kuvernöörien kanssa, erityisesti DeSantisin, sillä Floridaan laskeutuu runsaasti lentoja Latinalaisesta Amerikasta.

Trump on aiemmin määrännyt maahantulokieltoja Kiinasta ja Euroopasta tuleville lennoille, kun koronavirus alkoi levitä. Yhdysvalloissa on kuollut yli 57 000 ihmistä koronavirukseen. Yhdysvalloissa on lähes 330 miljoonaa asukasta. Miljoonaa asukasta kohti maassa on kuollut koronaan 175 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut