KORJAUS Jätteen määrä lisääntynyt koronaviruksen aikana – eniten kasvua kartongissa ja muovissa

Jätekartongin määrä on kasvanut tammi-helmikuun jälkeen. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

Moni on saattanut havaita viime kuukausien aikana kerros- tai rivitaloissa roskia viedessään, että jäteastiat ovat paikoin täynnä tai jopa pursuavat yli.

Pääkaupunkiseudulla asuinkiinteistöjen jätekuljetuksesta vastaa kuntayhtymä Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY). Kiinteistökohtaisesta jätteenkuljetuksesta vastaa käyttöpäällikkö Juho Nuutinen. Hänen mukaansa jätteen määrä on lisääntynyt viime vuoteen verrattuna, mutta ei kuitenkaan merkittävästi.

– Nyt on kerätty nelisentuhatta tonnia enemmän jätettä, kun kaikki jätelajit huomioidaan tammi- ja huhtikuun välisenä aikana. Siinä on mukana myös aikaa ennen koronaa. Jos yleisesti sanoo, luvuissa ei ole ollut mitenkään merkittävää liikehdintää, Nuutinen kertoo STT:lle.

Nuutisen mukaan tammi-huhtikuun jätteen kokonaistonnimäärä oli 120 000 tonnia.

– Totta kai kartongin ja muovin määrä on lisääntynyt nyt kahden viime kuukauden aikana. Sitä on enemmän kuin normaalisti varmasti siitä syystä, että osa ihmisistä on siirtynyt verkkokauppojen käyttöön, Nuutinen jatkaa.

Nuutisen mukaan jätekartongin määrä on kasvanut tammi-helmikuun jälkeen.

– Maaliskuussa se kasvoi 11 ja huhtikuussa noin parikymmentä prosenttia päiväkohtaisesti. Ihmiset ovat olleet lähtökohtaisesti sen ajan kotona, mutta nyt, kun rajoituksiin on tullut lievennyksiä, täytyy katsoa, miten se mahdollisesti jätemäärissä näkyy.

"Viikonloppumoodi" yleistynyt

Nuutisen mukaan sekajätteen määrä on vähentynyt, mutta syy ei välttämättä ole koronaviruksessa. Ennemminkin kyse on siitä, että kiinteistöt ovat alkaneet kerätä enemmän muovia. Yksi kiintoisa havainto on ollut niin sanotun "viikonloppumoodin" yleistyminen.

– Kun normaalisti ihmiset ovat töissä, koulussa ja harrastuksissa, he eivät ole arkena niin paljon kotona kuin nyt. Silloin jätettäkään ei synny samalla tavalla. Viikonloppuisin taas jätteen tuotto on isompaa. Nyt on viikonloppumoodi koko ajan päällä, ja jätettä syntyy siksi enemmän, Nuutinen taustoittaa.

Nuutisen mukaan sekajätteen määrä on vähenemään päin, koska kierrätys lisääntyy HSY:n alueella koko ajan.

– Voisi arvioida varovaisesti, että koronan aikana lajittelu on jopa lisääntynyt, ainakin tonnien perusteella.

HSY:n alueella jätekuljetusten määrät ovat jossain määrin lisääntyneet, mutta mistään ruuhkasta ei voi puhua.

– Kiinteistöt tilaavat kuljetukset meiltä ja tekevät sopimusmuutoksia, mutta joissain tapauksissa olemme kiinteistöihin yhteydessä.

Leuto talvi lisännyt puutarhajätettä

HSY:n alueella toimii useita Sortti-asemia, jotka ottavat vastaan muun muassa vanhoja kodinkoneita, huonekaluja ja puutarhajätettä.

– Jätteen määrä on lisääntynyt alkuvuoden aikana viime vuoteen verrattuna noin 20 prosenttia, Sortti-asemien toimintavastaava Eetu Keinänen kertoo.

Keinäsen mukaan kasvua on ollut erityisesti puutarhajätteessä ja risuissa.

– Leuto talvi ja varhainen kevät ovat näkyneet. Puutarhajätettä ja risuja on tullut 60 prosenttia enemmän, mutta tuskin se samalla tavalla etenee loppuvuoteen asti.

Huonekalut jäteasemalle tai kierrätyskeskukseen

Isännöintiliiton hallituksen puheenjohtaja sekä Joensuussa sekä Lieksassa toimivassa JIP Isännöinnissä työskentelevä isännöitsijä Toivo Korhonen arvioi, että koronaviruksen aikana jätteen määrä on lisääntynyt asuinkiinteistöissä. Samaan aikaan toimistokiinteistöissä se on vähentynyt.

– Määristä on hankala sanoa, mutta tyhjennysvälejä on jouduttu tihentämään. Tietysti myös vedenkäyttö on lisääntynyt, kun enemmän ollaan kotona. Sen perusteella, mitä olen valtakunnan tasolla kuulostellut, mitään erityistä ongelmaa ei ole kuitenkaan syntynyt, Korhonen sanoo.

Korhonen muistuttaa, että täydet jäteastiat aiheuttavat omia ongelmiaan.

– Varsinkin, jos kyseessä on taivasalla olevia astioita. Jos kannet jäävät raolleen, linnut levittelevät jätteitä – ja toki rotat kaupunkialueella, Korhonen lisää.

Korhonen muistuttaa vielä, että taloyhtiöiden jätekatokset tai -tilat eivät ole tarkoitettu esimerkiksi muuttojen yhteydessä pois heitettäville sohville tai muille isoille tavaroille.

– Niistä omistajan pitäisi hankkiutua eroon muulla tavoin viemällä ne kierrätyskeskukseen tai suoraan jäteasemalle.

---

Korjattu sunnuntaina 24.5. julkaistua juttua 25.5. klo 13.13. Toisin kuin aiemmin sanottiin, suuret huonekalut tulee viedä esimerkiksi jäteasemalle, ei kaatopaikalle. Korjattu 3. väliotsikko ja jutun viimeinen sitaatti. "Kaatopaikka" korvattu "jäteasema"-sanalla haastateltavan suostumuksella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.