Sote-uudistus pyörähtää uudelle kierrokselle – ministeriryhmä kertoo etenemisestä

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru hallituksen tiedotustilaisuudessa Helsingissä 19. toukokuuta 2020. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA

STT

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen etenemisestä kuullaan tänään, kun sote-uudistusta pohtineet ministerit kertovat yhteisistä linjauksistaan. Eilen kerrottiin, että perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) johtama sote-ministerityöryhmä on päässyt yhteisymmärrykseen.

Sote-uudistus on yksi hallituksen keskeisistä rakenteellisista uudistuksista, joita se edistää.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä rukataan samoin ajatuksin kuin edellisillä hallituskausilla. Palveluiden järjestäminen halutaan nostaa kunnilta maakunnille, joilla olisi siihen paremmat edellytykset.

Hallitus on linjannut jo hallitusohjelmaneuvotteluissa, että maakuntia tulee 18. Erityistason palveluita varten on tarkoitus muodostaa viisi yhteistoiminta-aluetta nykyisten erityisvastuualueiden (erva) pohjalta.

– Maakunnat tuottavat palvelut pääosin julkisina palveluina. Yksityinen ja kolmas sektori toimivat täydentävinä palveluiden tuottajina, ohjelman linjaus kuuluu.

Maakuntien rahoitus olisi perustumassa pääosin valtion rahoitukseen, mutta myös maakuntaveron käyttöönottoa valmistellaan.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut