Trump sanoo, että poliisin rahoitusta ei leikata – samaan aikaa paikallisesti tapahtuu jo muutosta

George Floydin arkku oli maanantaina yleisön nähtävillä Houstonissa. Paikalla kävi tuhansia ihmisiä. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvalloissa laajojen rasismia ja poliisin harjoittamaa väkivaltaa vastustavien mielenosoitusten yhteydessä on vaadittu poliisin rahoituksen leikkaamista.

Protesteja kritisoinut presidentti Donald Trump sanoi maanantaina paikallista aikaa, että poliisin rahoitusta ei aiota leikata. Hänen mukaansa suurin osa poliiseista on "mahtavia ihmisiä", kirjoittaa CNN .

– Poliisin rahoitusta ei leikata, eikä poliisiamme lakkauteta. Poliisiamme ei tulla hajottamaan, poliisimme on antanut meidän elää rauhassa, presidentti sanoi.

CNN:n mukaan Trump ei ottanut lehdistöltä vastaan kysymyksiä tiedotustilaisuudessa.

Paikallisesti muutoksia poliisivoimiin ollaan kuitenkin jo tekemässä. Esimerkiksi mielenosoitusten keskiössä oleva Minneapolis aikoo perustavanlaatuisesti uudistaa kaupungin poliisin toimintaa.

– On selvää, että Minneapolisissa ja kaupungeissa ympäri Yhdysvaltoja poliisijärjestelmämme ei turvaa kaikkia yhteisöjämme, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lisa Bender kommentoi asiaa maanantaina Guardianin mukaan.

Valtuuston 13 jäsenestä yhdeksän puolusti päätöstä lakkauttaa Minneapolisin poliisilaitos nykymuodossa.

Biden haluaa poliisin tuelle ehtoja

Demokraattien tuleva presidenttiehdokas Joe Biden ei kannata rahoituksen leikkaamista, kirjoittaa New York Times .

– Ei, en tue poliisin rahoituksen leikkaamista. Kannatan liittovaltion poliisille suunnatun tuen ehdollistamista sen perusteella, täyttävätkö ne tiettyjä kunnollisuuden ja kunniakkuuden perusvaatimuksia vai eivät, Biden sanoi lehden mukaan CBS:n haastattelussa.

Demokraattien kongressiedustajat julkistivat maanantaina lakiesityksen, jonka tarkoitus on lopettaa poliisien liiallinen voimankäyttö koko maassa ja helpottaa poliisien väärinkäytöksen tunnistamista, jäljittämistä ja syytteeseenpanoa, kirjoittaa New York Times.

On epäselvää, voivatko demokraatit saada esityksen läpi. Demokraateilla on enemmistö maan kongressin alahuoneessa, mutta senaatissa on enemmän republikaaniedustajia. New York Timesin mukaan republikaanit ja republikaanipresidentti Trump eivät ole vielä kertoneet mahdollisista hyväksymistään toimista puuttua poliisin harjoittamaan väkivaltaan.

Floyd haudataan tänään

Pidätystilanteessa kuollut George Floyd haudataan tänään hänen perheensä kotikaupungissa Houstonissa Texasissa.

Floyd kuoli Minneapolisissa 25. toukokuuta. Floydin taposta syytetään poliisia, joka painoi häntä polvella niskasta liki yhdeksän minuutin ajan pidätystilanteessa. Myös kolmea muuta poliisia syytetään avunannosta tappoon.

Floydin kuoleman aiheuttaneen poliisin, Derek Chauvinin, 44, takuusummaksi määrättiin maanantaina vähintään miljoona dollaria. Miljoonalla Chauvin vapautuisi odottamaan varsinaista oikeudenkäyntiä, jos hän suostuisi noudattamaan koko joukkoa tuomarin määräämiä ehtoja. Ilman ehtoja vapautuminen maksaisi vielä neljännesmiljoonan enemmän.

Osavaltion syyttäjä Matthew Frank oli vaatinut mahdollisimman korkeaa takuusummaa, koska katsoi riskin Chauvinin pakenemiselle olevan merkittävä ja koska syytteet ovat niin raskaat.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut