Yli 90 koiraa tuotiin Espanjasta Suomeen myytäväksi, osalla ilmeni terveysongelmia ja ainakin kaksi piti lopettaa – nainen ja mies tuomittiin useista petoksista

STT

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut ehdollisiin vankeusrangaistuksiin naisen ja miehen, jotka toivat Espanjasta Suomeen myytäväksi yli 90 koiraa.

Tuonti tapahtui vuosina 2014–2018, ja koiria myytiin ainakin Nettimarkkina-nimisellä sivustolla ja Facebookissa. Osalla koirista ilmeni Suomessa terveysongelmia.

Yksi koirista vietiin uudesta kodistaan eläinlääkäriin, kun se oli levoton ja sen takajalat väpättivät. Eläinlääkäri päätyi lopettamaan koiran pitkittyneen epileptisen kohtauksen takia.

Toisella koiralla todettiin jaloissa kasvuhäiriö, nivelrikkoja ja luupiikkejä sekä sydämen sivuääni. Leikkauksesta huolimatta koiran toinen etujalka ei parantunut. Omistajan mukaan koira käyttäytyi aggressiivisesti vieraita ihmisiä kohtaan, ja se lopetettiin.

Osalla koirista ilmeni myös iho-ongelmia, ja eläinlääkärillä niiden todettiin johtuvan sikaripunkista. Oikeuden mukaan koirien asiakirjoissa oli lisäksi puutteita ja osalla esimerkiksi oli mikrosiru, joka ei vastannut koiran passin merkintää.

Myytyjen koirien joukossa oli esimerkiksi American Bully -rotuiseksi, pitbulliksi ja tanskandoggiksi ilmoitetut koirat. Ainakin pitbullin kohdalla oli epäselvyyttä siitä, oliko kyseessä puhdas- vai sekarotuinen koira.

Myytyjen koirien keskimääräinen hinta oli reilu tuhat euroa.

Asunnon tarkastuksessa löytyi 24 koiraa

Oikeuden mukaan koirien tuonnissa rikottiin rajatarkastusta koskevaa lakia, ja kaksikko ei myöskään ollut rekisteröitynyt eläinten maahantuojiksi. Useat koirat eivät myöskään täyttäneet eläintautilain vaatimuksia. Koiria myös pidettiin Suomessa huonoissa oloissa.

Kaksikon rivitaloasunnolle Tampereella vuonna 2017 tehdyssä tarkastuksessa heidän hallustaan löytyi yhteensä 24 koiraa, joista kahdeksan oli alle luovutusikäisiä pentuja. Eläinlääkärin lausunnon mukaan koiria oli ahtaissa tiloissa ja osa kärsi huonosta hengitysilmasta.

– Viisi koiraa on ollut tiloissa, joissa ilmankosteus on ollut korkea ja ilmanlaatu on ollut heikko. Koirat ovat olleet janoisia ja neljällä koirista on ollut iho-oireita, lausunnossa todettiin.

Oikeus: Epävarmuutta tunnistaa, jos eläin tarvitsee hoitoa

Nainen ja mies tuomittiin salakuljetuksesta, eläinsuojelurikoksesta, eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain rikkomisesta ja yhteensä 23 petoksesta 11 kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

Nainen myönsi syytteen, mutta kiisti tavoitelleensa huomattavaa taloudellista hyötyä. Mies kiisti syytteet pääosin.

Syyttäjä vaati kaksikolle eläintenpitokieltoa, mutta käräjäoikeus hylkäsi sen. Oikeus piti kiellon hylkäämistä perusteltuna siitä huolimatta, että sen mielestä oli epävarmaa, kykeneekö kaksikko tunnistamaan tilanteita, joissa eläin tarvitsee välitöntä hoitoa.

Naista ja miestä ei oikeuden mukaan voida pitää soveltumattomina tai kykenemättöminä huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.