Yhdysvaltojen ei tarvinne turvautua uuteen sulkuaaltoon koronaviruksen takia, arvioi Fauci

Anthony Faucin mukaan laajojen sulkutoimien sijaan tartuntoja olisi pyrittävä hillitsemään alueilla, joilla niitä ilmenee. AFP / LEHTIKUVA

STT

Yhdysvaltojen ei todennäköisesti tarvitse turvautua uudestaan laajoihin eristys- ja sulkutoimiin koronaviruksen leviämisen takia, arvioi maan johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci.

Tartuntojen määrät ovat nousseet maassa useilla alueilla viime viikkoina, kun eristystoimia on höllennetty. Faucin mukaan laajojen sulkutoimien sijaan tartuntoja olisi pyrittävä hillitsemään alueilla, joilla niitä ilmenee.

– En usko, että palaamme laajamittaiseen sulkuun, hän sanoi.

Yhdysvalloissa on viime viikkoina tilastoitu päivittäin noin 20 000–27 000 uutta tartuntaa. Tartuntamäärät ovat olleet nousussa parissakymmenessä osavaltiossa erityisesti maan etelä- ja länsiosissa. Yhteensä koronavirustartunnan on maassa saanut jo lähes 2,2 miljoonaa ihmistä, kertoo baltimorelaisen Johns Hopkins -yliopiston seuranta.

Suuri osa tartunnan saaneista on parantunut viruksen aiheuttamasta taudista.

Kansallista allergia- ja tartuntatautivirastoa johtava Fauci kertoi näkemyksensä uutistoimisto AFP:n haastattelussa.

Paikallisesti toteutettavaan epidemian hillintää kuuluu esimerkiksi kysymys koulujen avaamisesta. Faucin mukaan koulut voidaan hyvin avata niillä alueilla, joilla tartuntoja ei ole lainkaan. Jos tartuntoja on jonkin verran, Fauci suosittelee avaamisen lykkäämistä. Alueet voivat myös harkita erilaisia porrastuksia lasten ja nuorten koulunkäyntiin.

– Vuoropäiviä, aamu- ja iltavuoroja, turvavälejä ja maskien käyttöä, Fauci luetteli.

Suositusten sivuutus huolestuttaa

Fauci kertoo huolestuneensa siitä, että viranomaisten ja asiantuntijoiden suosituksista huolimatta kaikki eivät Yhdysvalloissa käytä kasvomaskeja julkisilla paikoilla liikkuessaan.

– Olen ollut mukana laatimassa niitä suosituksia. Osa ihmisistä ottaa nämä suositukset hyvin vakavasti. Ja sitten... sitä näkee kuvia ihmisistä baareissa tai kokoontumissa ilman maskeja. Jotkut ihmiset suoriutuvat hyvin, toiset eivät, Fauci kuvaili.

Koronavirukseen liittyviä kuolemia on Yhdysvalloissa tilastoitu jo lähes 120 000, mikä on selvästi eniten maailmassa. Johns Hopkinsin lukuihin nojautuvan AFP:n mukaan uusia kuolemia on nyt kirjattu alle tuhat vuorokaudessa kahdeksana päivänä peräkkäin. Torstaina kerrottiin 687 ihmisen kuolemasta.

Väkilukuun suhteutettuna miljoonaa asukasta kohden on Yhdysvalloissa kuollut koronavirukseen liittyen 365 ihmistä. Suomesta vastaava suhdeluku oli perjantaina 59.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut