Nuorisojoukko heitti kiviä ja ampui ilotulitteita kohti poliiseja juhannusyönä Helsingissä – ainakin neljä ihmistä on hukkunut eri puolilla maata

Ihmiset ihailivat palavaa kokkoa Rauhalahden leirintäalueella Kuopiossa juhannusaaton iltana. Timo Hartikainen / LEHTIKUVA

STT

Helsingissä nuorisojoukko heitti juhannusyönä kiviä ja ampui ilotulitusraketteja kohti poliiseja ja poliisiautoja, kertoo Helsingin poliisi tiedotteessa. Poliisi arvioi, että Hietaniemen uimarannalla oli useita satoja nuoria, joista osa osallistui aggressiiviseen toimintaan.

Poliisi hälytettiin hieman ennen kello kahta aamulla Hietaniemen rannan koripallokentälle keskeyttämään joukkotappelua. Tuolloin osa paikalla olleista nuorista alkoi poliisin mukaan piirittää paikalle menneitä partioita. Poliisia kohti heitettiin kiviä ja ammuttiin ilotulitusraketteja.

Paikan päällä oli lopulta noin 30 poliisipartiota rauhoittamassa tilannetta. Poliisi käytti tilanteessa kaasusumutinta varoitettuaan joukkoa useita kertoja, poliisi kertoo tiedotteessa.

Tilanne rannalla rauhoittui noin tunti poliisin saapumisen jälkeen. Muutama poliisi loukkaantui välikohtauksessa lievästi. Osa poliisiautoista ja paikalla olleista yksityisautoista vaurioitui kivien heittelyn seurauksena.

Poliisin mukaan yksikään nuori ei loukkaantunut. Poliisi kertoo ottaneensa haltuun useita nuoria, joista kahta epäillään rikoksesta.

Juhannusyö paikoin tavallista kesäyötä vilkkaampi

Lämmin kesäsää piti juhannuksen juhlijat aamuyötä myöten ulkona. Juhannusyö on paikoin ollut tavallista kesäyötä vilkkaampi, kerrotaan poliisin tilannekeskuksista eri puolilta Suomea.

Ainakin neljä ihmistä on hukkunut juhannuksen aikana.

Sisä-Suomen poliisi kertoi lauantaina aamuyöllä STT:lle, että Pirkanmaan Pälkäneellä hukkui ihminen. Poliisi ei kuitenkaan tarkentanut tapahtumia enempää. Kaakkois-Suomen poliisi tviittasi ennen kello viittä aamulla kolmekymppisen miehen hukkuneen Kotkassa. Mies oli pudonnut mattolaiturilta Kymijokeen.

Perjantai-iltana Itä-Suomen poliisi kertoi Pohjois-Savon Rautalammilla hukkuneesta iäkkäästä miehestä. Lisäksi Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi, että Espoossa on hukkunut ihminen.

"Ollaan selvitty vähän vähemmällä ajamisella"

Itä-Suomen tilannekeskuksesta kerrotaan STT:lle, että erityisesti koronakriisin varjostamiin aiempiin viikonloppuihin verrattuna yö on ollut poikkeuksellisen vilkas. Lukumäärällisesti hälytyksiä on poliisin aamuöisen arvioin mukaan ollut yhtä paljon kuin viime juhannuksena.

Itä-Suomen poliisista kerrotaan, että kun ravintolat ja terassit ovat aiempina viikonloppuina menneet kiinni kello 23, ovat ihmiset poistuneet kaupunkialueilta. Nyt Joensuussa ja Kuopiossa oli kuitenkin ihmisiä liikkeellä kaupungilla vielä aamuyöllä.

– Kaupunkijuhannus tuntuu olevan jonkinlainen trendi, poliisista kommentoidaan Itä-Suomen tilannetta.

– Ollaan selvitty vähän vähemmällä ajamisella.

Jos Itä-Suomessa moni onkin pysynyt kaupungissa, ovat Etelä-Savoon poliisin mukaan saapuneet ulkopaikkakuntalaiset lomailijat. Tilannekeskuksesta kerrotaankin, että poliisi on ollut tavallista enemmän tekemisissä muualta tulleiden juhannuksenviettäjien kanssa.

Festareiden peruminen vie tehtävät muualle

Lounais-Suomen kaupungeista Turussa, Porissa ja Raumalla juhannus on vastannut tavallista viikonloppua, kun ihmiset ovat lähteneet mökeille ja maaseudulle. Poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että tehtävät ovat painottuneet kaupunkien ulkopuolelle.

Tavallisena kesänä juhannus olisi alueella festariviikonloppu, mutta joukkotapahtumia on kevään mittaan peruttu koronavirusrajoitusten takia. Esimerkiksi Raumalla peruttiin Raumanmeren juhannus, jota on järjestetty 1990-luvun lopulta lähtien.

Festivaalien aikana hälytykset keskittyvät yleensä pienemmälle alueelle. Nyt tehtäviä on ollut laajemmalla alueella, poliisi täsmentää.

Pohjois-Pohjanmaalta Oulun tilannekeskuksesta arvioidaan, että hyvän sään lisäksi koronarajoitusten purkaminen on pitänyt juhlijat ulkona.

Useilta paikkakunnilta kerrotaan, että poliisin haaviin on juhannuksen aikana jäänyt rattijuoppoja ja että poliisi on hälytetty paikalle erilaisiin pahoinpitelytilanteisiin. Kaakkois-Suomen poliisista todetaan, että suurimpaan osaan hälytyksistä on liittynyt alkoholi.

Suomenlahdella juhannuksen huvialusliikenne on ollut vilkasta, kertoo Suomenlahden merivartiosto tiedotteessa. Alueella on juhannuksen menoliikenteen ja aaton aikana ollut parikymmentä meripelastus- ja avustustehtävää, joissa on pääosin ollut kyse teknisistä vioista tai karilleajoista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut